Naiset pyrkivät poistamaan aborttiin liittyvää stigmaa – kertovat omia kokemuksiaan avoimesti Twitterissä
Abortti on aihe, joka jakaa mielipiteitä ja keskustelu aiheesta käy kuumana Twitterissä.
Raskauden keskeyttäminen jakaa ihmisten mielipiteet vahvasti laidasta laitaan. Päätös keskeytyksestä voi olla vaikea ja syitä siihen on monia, mutta valinta on jokaisen naisen oma – silti usein aborttia vastustavat tuomitsevat kärkkäästi abortin tehneet naiset. Naiset ovat nyt alkaneet jakaa lyhyitä kertomuksia omista aborteistaan Twitterissä tarkoituksenaan auttaa poistamaan aborttiin liittyvää häpeää ja stigmaa. Aktivistit Lindy West, Amelia Bonow ja Kimberly Morrison aloittivat #ShoutYourAbortion-hashtagin levittämisen ja käytön Twitterissä 19. syyskuuta, kun Yhdysvaltain edustajainhuone päätti lopettaa Planned Parenthood -järjestön rahoittamisen. Järjestö muun muassa jakaa tietoa ehkäisystä ja seksuaaliterveydestä ja sen päätavoitteita ovat esimerkiksi terveydenhuollon takaaminen ja mahdollisuus aborttiin.Tästä julkaisusta kaikki alkoi:
Huffington Postin mukaan West pyysi Twitter-käyttäjiä jakamaan hashtagin avulla muille, miten turvallinen ja laillinen raskaudenkeskeytys vaikutti heidän elämäänsä. West kertoi itse myös omastaan: Naiset ovat sen jälkeen avoimesti kertoneet omia tarinoitaan ja kokemuksiaan ja naisten oikeutta valita puolustavat ovat käyttäneet hashtagia osoittaakseen tukensa.
18 & broke + pregnant = bad. Abortion + 3yrs later + married + stable job = a great life for my baby. #ShoutYourAbortion
I wasn't ready for children then - but married the man and ten years later we started our family for real #shoutyourabortion
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Näin kävellessäsi kehosi joutuu turhaan koetukselle – tämä virhe on yleinen
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- Näistä merkeistä tiedät, että mies haluaisi vetää sinut syliinsä ja suudella
- 10 tapaa, joilla mies yrittää flirttailla (ja onnistuu lähinnä ärsyttämään)
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Nämä värit tekevät vaikutuksen miehiin – kokeile seuraavilla treffeillä
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Tämä testi kertoo, oletko epäterveessä suhteessa – vastaa rehellisesti
- Totuus voi sattua – mutta nämä merkit kertovat, ettet ole valmis parisuhteeseen
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Jos teet tätä nukkuessasi, on aika hakeutua lääkäriin
- 16 asiaa, joita tämän päivän lapset eivät voi ymmärtää – muistatko sinä nämä?
- Mikä on pitkän parisuhteen salaisuus? Kaikki tiivistyy kolmeen asiaan
- Oman terveyden kanssa ei kannata leikkiä – 6 asiaa, joista lääkärille pitää kertoa totuus
- Miksi puolisot alkavat näyttää toisiltaan? Tätä et ehkä haluaisi kuulla
- Kärsitkö kuivasta ihosta aina talvisin? Näillä keinoilla katkaisin ihottavan kierteen
- Tämä testi kertoo, oletko epäterveessä suhteessa – vastaa rehellisesti