Naiset hamstraavat todennäköisemmin lemmikkejä – Tutkijat: Eläinten hamstraus pitäisi määritellä mielisairaudeksi

Suurin osa eläimiä hamstraavista naisista oli naimattomia ja monet iäkkäitä.
Tuoreen tutkimuksen mukaan paljon lemmikkejä omistavat henkilöt ovat todennäköisemmin naisia kuin miehiä, kertoo The Indpendent. Tutkimus julkaistiin Psychiatry Researchissa.
Brasilialaisen Pontifícia Universidade Católica do Rio Grande do Sul -yliopiston tutkijaryhmä halusi selvittää, voisiko eläinten hamstraaminen olla samassa linjassa tavallisen hamstaamisen kanssa. Iso-Britannian terveydenhuoltojärjestelmä NHS on määritellyt hamstraamisen mielisairaudeksi.
Tutkimusta varten tutkijat perehtyivät eläimiä keräilevien henkilöiden psykologisiin ominaisuuksiin. Osallistujamäärä oli pieni, vain 33 henkilöä, joista 75 prosenttia oli naisia.
Brasiliassa totetetun tutkimuksen osallistujilla oli yhteensä 915 koiraa, 382 kissaa ja 50 ankkaa. The Independentin mukaan keskimäärin jokaisella henkilöllä oli 41 eläintä omistuksessaan.
Brasilialaiskaupungin eläinten hyvinvoinnin viranomaiset tunnistivat nämä ”eläinten hamstraajat”. Tunnusmerkkinä tällaisesta hamstraajasta käytettiin sitä, että henkilön omistamien eläinten määrä oli niin suuri, etteivät he itse pärjänneet niiden kanssa.
The Independentin mukaan vaikka eläinten hamstraamisen ja tavallisen hamstraamisen välillä ilmenee eroavaisuuksia, totesivat tutkijat, että eläinten hamstraaminen pitäisi samalla tavalla määritellä mielisairaudeksi kuin muu hamstraaminen.
Koska kolme neljästä tutkimukseen osallistuneesta hamstraajasta oli naisia, tutkijat päättelivät, että lemmikkien ”hamstraaminen” voi liittyä naissukupuoleen. Tutkijoiden mukaan heistä monilla oli myös vaikeuksia samaistua muihin ihmisiin.
Suurin osa hamstraajanaisista oli naimattomia ja 60 prosenttia oli iäkkäitä.
”Parisuhdetilanteeseen liittyen havaittiin, että suurella osalla henkilöistä ei ollut kumppania ja he asuivat yksin… Tässä mielessä eläinten kanssa asuminen tarjoaisi emotionaalista lohtua hamstraajille, joilla on vaikeuksia affektiivisissa suhteissa”, tutkijat totesivat.
Voit lukea lisää tutkimuksesta täällä.
Lähde: The Independent
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- 15 varmaa merkkiä siitä, että tapaamasi mies viilaa sinua linssiin
- Jopa 37 % ihmisistä pitää kumppanilta tämän asian salassa
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee usein muita naisia
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Älä koskaan nappaa tätä hotellin aamiaispöydästä, jos et halua ottaa ällöttävää riskiä
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- Laita pala saippuaa jokaiseen huoneeseen – tämä hyöty siitä on
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- 6-vuotias kuoli jättäen matolle sinisen läikän: Äidin sydäntä riipaiseva tarina
- Älä käytä tätä väriä – tekee sinusta epäviehättävän muiden mielestä
- Nainen: Älä tee näitä 20 mokaa treffeillä, tai mies menettää kiinnostuksen