Nainen, panosta ulkonäköösi töissä – laittautuneet naiset tienaavat paremmin
Miesten kohdalla huoliteltu ulkonäkö ei vaikuttanut samalla tavalla kuin naisten.
Luonnollisempi tyyli on ollut suosiossa; meikittömät selfie-kuvat keräävät tykkäyksiä sosiaalisessa mediassa, omien ryppyjen, pisamien ja syntymämerkkien hyväksyminen on trendikästä ja kuvankäsittelyä paheksutaan. Työelämässä sama ei kuitenkaan toistu. Women’s Healthin mukaan tutkimus on paljastanut, että hyvin laittautuneet naiset tienaavat keskimäärin 6 000 dollaria (noin 5 400 euroa) enemmän kuin naiset, jotka vaikuttavat käyttävän vähemmän aikaa ulkonäköönsä. Tutkimus pohjautuu käynnissä olevaan kyselyyn, johon on ottanut osaa 14 000 aikuista. Kyselyyn osallistuneilta kysyttiin heidän työstään, tuloistaan sekä siitä, kuinka kauan käyttävät aikaa ehostautumiseen samalla, kun heidän ulkonäköään arvioitiin. Tutkijat paljastivat, että luonnostaan viehättäväksi mielletyt naiset tienasivat paljon enemmän kuin epäviehättäväksi mielletyt naiset. Tämän lisäksi ne naiset, joita ei mielletty luonnostaan viehättäväksi, mutta jotka vaikuttivat panostavan ulkonäköönsä, tienasivat merkittävästi enemmän kuin vähemmän laittautuneet naiset. Women’s Healthin mukaan kysely selvitti myös, että miesten keskuudessa laittautumisella ei ollut niin väliä. ”Naisten kohdalla suurin osa viehättävyyden edusta tulee laittautumisesta. Miesten kohdalla vain puolet viehättävyydestä on laittautumisen ansiota”, yksi tutkija kommentoi. Tutkimus julkaistiin Research in Social Stratification and Mobility -journalissa. Voit lukea siitä lisää täältä. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Juhlitko tulevana kesänä häitäsi? Näistä syistä morsiamet kertovat päivän menneen pieleen
- Vältä lahjapaniikki! Tässä 5 varmaa lahjaideaa äideille
- 7 faktaa lasten allergioista, jotka jokaisen vanhemman on hyvä tietää
- Kuusikymppiset: tämä on tärkein teko, jonka voit tehdä terveytesi eteen
- 7 merkkiä, jotka kertovat että suhde etenee liian kovaa vauhtia
- Laiskan naisen tunnistaa näistä 15 asiasta – tunnistatko itsesi?
- Tässä on suomalaisten suosikkiseksiasento – miehet ja naiset yllättävän yksimielisiä
- Näistä merkeistä tunnistat alkavan Alzheimerin taudin – varhainen vaihe voi hämätä
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- Ällöttävä fakta: 40 % pesee tämän vaatteen vain kerran vuodessa
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus