Näetkö paljon painajaisia? Se voi kertoa luovuudesta
Painajaisten näkemisessä voi olla myös jotain positiivista.
Painajaisten näkeminen voi vaikuttaa vielä pitkään heräämisen jälkeen omaan olotilaan. Seuravaan kerran, kun heräät ikävän painajaisunen nähtyäsi, koeta muistuttaa itseäsi, että siinä on myös positiivinen puoli. Tutkimus on nimittäin selvittnyt, että pelottavien unien näkeminen voi olla merkki siitä, että olet luova. Tutkimus julkaistiin Sleep Medicine -journalissa. Tutkimukseen osallistuneet saivat ennen ja jälkeen nukkumisen tehtävän, joka testaa kykyä assosioida eri sanoja ja konsepteja ja mittaa luovuuttta ja mielikuvitusta. Glamourin mukaan useammin painajaisia nähneet saivat korkeammat tulokset testeissä, mikä osoitti, että heillä on hyvä mielikuvitus. Annettu tehtävä vaikutti myös enemmän osallistujien uneen. Tiheään painajaisia näkevät ja he, jotka eivät nähneet niitä niin usein, nukkuivat molemmat huonommin, kun heidän tekemänsä testi sisälsi negatiivisia sanoja ja unet olivat vastaavasti parempia, kun sanat olivat positiivisia. Glamourin mukaan hyvät unet kuitenkin haihtuivat viikon jälkeen harvoin painajaisia näkevien kohdalla ja kestivät pidempään heillä, jotka olivat alttiimpia painajaisille. Eli toisin sanoen voit olla altis painajaisille, mutta hereillä ollessa voit vaikuttaa niiden esiintyvyyteen. ”Vaikka painajaisten näkeminen tiheään voi olla kamalaa, vaikuttaa se kuitenkin antavan myös säännöllisemmin positiivisia unia ja lisäävän empatiaa ja luovuuttaa”, tutkimusta johtanut Michelle Carr totesi. Jos siis painajaisen heräämisen jälkeen on ikävä olo, voit koettaa muistuttaa itseäsi, että sinulla on edessäsi myös hyviä unia sekä omaat todennäköisesti mainion mielikuvituksen. Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä. Lähde: GlamourLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yhden aistin heikkeneminen voi paljastaa kohonneen riskin sydänsairaudelle
- 7 pientä arjen tekoa, jotka vievät kohti kesäkuntoa – aloita jo tänään
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Näin kävellessäsi kehosi joutuu turhaan koetukselle – tämä virhe on yleinen
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- Näistä merkeistä tiedät, että mies haluaisi vetää sinut syliinsä ja suudella
- 10 tapaa, joilla mies yrittää flirttailla (ja onnistuu lähinnä ärsyttämään)
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Nämä värit tekevät vaikutuksen miehiin – kokeile seuraavilla treffeillä
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Jos teet tätä nukkuessasi, on aika hakeutua lääkäriin
- 16 asiaa, joita tämän päivän lapset eivät voi ymmärtää – muistatko sinä nämä?
- Mikä on pitkän parisuhteen salaisuus? Kaikki tiivistyy kolmeen asiaan
- Tämä testi kertoo, oletko epäterveessä suhteessa – vastaa rehellisesti
- Miksi puolisot alkavat näyttää toisiltaan? Tätä et ehkä haluaisi kuulla
- Oman terveyden kanssa ei kannata leikkiä – 6 asiaa, joista lääkärille pitää kertoa totuus