Monessa kodissa aamurutiinit ovat naisen harteilla – jotkut miehet eivät syö aamiaista, koska sitä ei tuoda sänkyyn
Yksi osa terveellistä ruokavaliota on aloittaa päivä aamiaisen syömisellä.
Valtaosa suomalaisista (84 %) tunnistaa aamiaisen syönnin terveelliseksi tavaksi. Tämä käy ilmi Herbalife Nutritionin teettämästä kyselystä, jonka toteutti YouGov.
Vaikka aamupala tiedetään terveelliseksi tavaksi, ei aamiaisen väliin jättäneiden määrä ole Herbalife Nutritionin mukaan muuttunut kahteen vuoteen. Yrityksen vuonna 2020 teetetyn tutkimuksen mukaan jopa 38 prosenttia suomalaisista jättää väliin aamiaisen yhtenä tai useampana päivänä viikossa.
Ruokateollisuus innovoi jatkuvasti uusia aamiaisvaihtoehtoja helpottamaan arkea, mutta tästä huolimatta kaksi viidestä (40 %) suomalaisesta kokee aamiaisen laiton hankalaksi. Aamupalan laiton helppoudesta huolimatta myös ajan puute ja väsymys näyttävät silti vievän voiton.
”Moni on toki saattanut löytää itselleen sopivat terveelliset rutiinit, joihin aamupala ei kuulu. Kyselymme mukaan kuitenkin joka kolmas suomalainen haluaisi syödä aamiaisen, mutta ei jostain syystä siinä onnistu”, Herbalife Nutritionin Pohjoismaiden johtaja Mia Bergmann sanoo.
Naisilla päävastuu
Herbalife Nutritionin kyselyyn osallistui 1 017 suomalaista, jotka olivat iältään 18-74-vuotiaita. Tuoreen kyselyn tavoitteena oli kartoittaa terveyteen, liikuntaan ja ravitsemukseen liittyviä asenteita ja tapoja.
Kyselyn tuloksista ilmenee, että lähes 60 prosenttia naisista on päävastuussa aamurutiineista. Niihin lukeutuvat muun muassa aamiaisen laitto, astioiden poiskorjaus ja lasten pukeminen.
”Tulosten perusteella ymmärrän, että suomalaisnaiset eivät ehkä ennätä itse syödä aamupalaa, mutta mitä miehet sitten tekevät”, Bergmann kysyy.
”Vaikka naiset ovat kiireisempiä aamulla, heistä vain 23 prosenttia jättää aamiaisen väliin. Miesten kohdalla sama luku on 43 prosenttia”, hän lisää.
Uskalla vaatia enemmän
Aamurutiinien vastuujako on Bergmannin mukaan monimutkainen asia ja välttämättä kyse ei ole miesten vastuun välttelystä. Hän kokee kuitenkin, että naisten tulisi vaatia enemmän partnereiltaan.
”Kotien tilanteet ovat erilaisia, ja miehet voivat osallistua enemmän esimerkiksi muihin tehtäviin. Ehkä naiset käyttävät aikaa enemmän asioihin, joiden kokevat olevan vastuullaan. Samalla heiltä ehkä unohtuu, että miehetkin voisivat niissä tehtävissä kuitenkin auttaa”, Bergmann sanoo ja jatkaa:
”Monilla miehillä on kuitenkin edelleen hyvin vanhanaikaisia asenteita.”
Jotkut miehet kertovat kyselyssä, että eivät syö aamiaista, koska sitä ei tarjoilla sänkyyn.
”Nyt olisi kyllä aika nousta sängystä ja osallistua perheen yhteisiin tehtäviin ja syödä aamiaista yhdessä. Aamupalaa ei voi odottaa sänkyyn kuin ehkä omana syntymäpäivänään”, Bergmann naurahtaa.
Näin suomalaisten aamurutiinin jakautuvat naisten ja miesten välillä
- Aamupalan laitto naiset 64%, miehet 31%
- Aamiaisen jälkien siivous naiset 62%, miehet 27%
- Eväiden laitto naiset 55%, miehet 23%
- Lasten pukeminen naiset 45%, miehet 13%
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 11 kotikonstia hyttysenpistojen kutinaan – vanhat konstit eivät ole unohtuneet
- Kivuton patti nivusessa tai kaulalla? Tämän oireen vuoksi kannattaa hakeutua lääkäriin
- Tutkimus paljastaa, mikä saa miehet ja naiset harrastamaan seksiä – yksi tekijä yhdistää lähes kaikkia
- Jos haluat lyhentää kuukautisten kestoa, ota käyttöösi nämä keinot
- Haluatko vahvemmat hiukset ja kynnet? Lisää nämä 7 biotiinipitoista ruokaa lautaselle
- Mitä tarkoittaa, jos näet unta ihmisestä, jota et tunne? Tulkinta voi yllättää
- Näistä merkeistä tunnistat kontrolloivan kumppanin – 9 varoitusmerkkiä
- Kesälläkin vesi kannattaa juoda ennemmin kuumana – tässä 12 syytä miksi
- Odottamaton syy voi pysäyttää käsimatkatavarat turvatarkastuksessa – näin vältät viivästyksen
- Jos uni ei ota tullakseen, ota lusikallinen tätä herkkua
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Keittiöstä löytyy tehokas aine homeen poistoon – mutta kannattaako sitä käyttää?