Miten palkkaero vaikuttaa parisuhteessa? Asiantuntija kertoo
Rahasta puhuminen voi tuntua epäromanttiselta, mutta erilaiset palkat voivat aiheuttaa kitkaa suhteessa.
Raha-asiat ovat yksi yleisimpiä kiistakapuloita parisuhteessa; erimielisyyksiä voi tulla muun muassa siitä, kuka maksaa laskut tai tekee ruokaostokset. Oikotien mukaan yhteistaloudessa eläminen tarkoittaa omistamista ja kuluttamista yhdessä, mutta suhteen osapuolet voivat kuitenkin olla rahankäyttäjinä todella erilaisia – toinen säästää, toinen tekee heräteostoksia.
Suomalaisten parien rahankäyttöä tutkinut Helsingin yliopiston kuluttajaekonomian dosentti Anu Raijas tietää, että rahasta puhuminen on monille hankalaa. Rahan käytöstä on kuitenkin hyvä keskustella parisuhteessa eikä menojen jakamisessa ole yhtä tiettyä mallia.
”Ilman yhteisiä sopimuksia maksut hoidetaan usein tietyn tottumuksen mukaan, vaikka kulut perheessä saattavat hyvinkin vaihdella eri aikoina. Jos toinen esimerkiksi vastaa lainanlyhennyksestä, mutta toinen käy aina kaupassa, on hyvä miettiä missä suhteessa nämä ovat toisiinsa”, Raijas sanoi Oikotielle.
Molemmille pitäisi jäädä omaa käyttörahaa
Dosentti neuvoi laskemaan yhteen perheen yhteiset menot ja sopimaan niiden maksamisesta molempien tulot huomioiden.
”Mikäli toinen puolisoista tienaa 2000 € ja toinen tuplasti enemmän, ei kulujen puolittaminen ole reilua. Parisuhteessa molemmille tulisi jäädä myös omaa käyttörahaa ja tässä tilanteessa toisen elintaso kärsii selvästi”, hän seliti.
Oikotien mukaan hyväksi todettu kikka on perustaa yhteinen, yhteisiin kuluihin tarkoitettu tili, jonne kumpikin suhteen osapuoli laittaa sovitun summan esimerkiksi palkkapäivänä. Muut rahat molemmat voivat käyttää, miten itse haluavat.
Parisuhteen kesto vaikuttaa rahankäyttöön
Oikotien mukaan parisuhteen kesto vaikuttaa rahankäyttöön merkittävästi: kauan yhdessä olleet parit hoitavat mieluiten kaikki kulut yhteiseltä tililtä, toistensa ostoksista välittämättä, kun taas nuoret lapsettomat parit pitävät rahansa erillään.
Jos pari asuu yhdessä ja toinen esimerkiksi opiskelee ja toinen käy töissä, on Oikotien mukaan silti kohtuutonta odottaa molempien osallistuvan samalla tapaa talousmenoihin.
”Kuulin kerran pariskunnasta, jossa opiskeleva osapuoli joutui jatkuvasti lainaamaan rahaa arkimenoihinsa työssä käyvältä puolisoltaan. Eikö päätös elää yhdessä tarkoita myös toisen tukemista erilaisissa elämäntilanteissa”, Raijas kysyi.
Palkkatason muutoksiin syytä varautua
Ulkomaalaisten tutkimusten mukaan samanlainen tulotaso edistää parisuhteen onnellisuutta. Tämä johtuu siitä, että se mahdollistaa samantyyppiset harrastukset, kiinnostukset ja esimerkiksi tavan matkustella.
Monissa maissa naisten työssäkäynti on kuitenkin harvinaista. Suomessa naiset menevät yleensä jo varhain tienaamaan ”omaa rahaa”, mutta sen sijaan kotirouvakulttuureissa perheen elättäminen on täysin miehen harteilla.
”Jos toinen hoitaa lapsia ja vastaa samalla kotitöistä, kuuluu taloudellinen vastuu luonnollisesti työssäkäyvälle osapuolelle. Tässä tilanteessa olisi kohtuullista, että myös kotona olevalla olisi hieman omaa rahaa, jonka hän voisi käyttää haluamallaan tavalla”, Raijas kertoi.
Raijas neuvoi pareja varautumaan siihen, että palkkataso saattaa yllättäen muuttua suhteessa, koska työelämä on nykyään yhtä muutosta. Jos toisen tulotaso romahtaa jostain syystä, esimerkiksi työttömyyden tai opiskelun takia, pitää rahankäytöstä neuvotella aina uudelleen ja sopia, miten jatkossa asiat hoidetaan muuttuneen tilanteen myötä.
Lähde: Oikotie
LUE MYÖS:
- Vatsarasvasta tehtiin ikävä havainto – naisilla tulokset olivat erityisen huolestuttavia
- Tämä lause kuulostaa pahalta, mutta voi olla parasta, mitä parisuhteellesi tapahtuu
- Tarkkaile näitä 9 merkkiä koirassasi syksyllä – pimeys voi vaikuttaa myös lemmikkiisi
- Jos deitti sanoo näin jo ensimmäisellä tapaamisella, miettisin toisia treffejä kahdesti
- Muistisairaus voi näkyä silmissä jo ennen muistioireita – tuore tutkimus paljasti yllättävän yhteyden
- Luulitko lihoneesi kesällä? Tarkista tämä ennen kuin uskot niin
- Tiedät onnistuneesi kasvatuksessa, jos aikuinen lapsesi toimii näin
- Katso, minkä ikäinen olet käsilaukkusi perusteella – hihnan pituus kertoo sen
- Matkustajat tietämättömiä tärkeästä käytännöstä – voi vaikeuttaa matkalaukun saamista takaisin
- Ovatko naiset sittenkään tunteellisempia kuin miehet? Tutkimus antaa tähän vastauksen
- Vuokralla asuvan kannattaa olla nyt hereillä – laki muuttaa monta tuttua käytäntöä
- Mistä tunnistaa aidosti hyvän miehen? Tässä 11 kohdan tarkistuslista
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Mieti kahdesti, ennen kuin kosket näihin hotellihuoneessa – 7 yllättävän likaista paikkaa
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- Miehesi tuskin sanoo tätä ääneen, mutta nämä 10 asiaa voivat viedä häneltä halut sängyssä
- Jos et halua näyttää ikäistäsi vanhemmalta, pyri eroon näistä tavoista