Mitä lyhyempi olet, sitä suurempi on riski sairastua sydänsairauksiin
Kuva: Fotolia
Pitkänä olemisessa on omat hyvät puolensa, kuten on myös lyhyenä olemisessa. Lyhyyteen on kuitenkin löydetty nyt yksi haittapuoli.
New England Journal of Medicine julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan lyhyillä aikuisilla on suurempi riski sairastua sydänsairauksiin kuin pitkillä aikuisilla. Tutkimusta varten testattiin lähes 200 000 eurooppalaista syntyperää olevaa henkilöä. Heidän avulla pyrittiin selvittämään, onko pituuteen vaikuttavien geneettisten ominaisuuksien ja henkilön riskin sairastua sepelvaltimotautiin välillä kytköstä. Tulokset osoittivat, että jokainen 2,5 tuumaa eli 6,35 senttiä laskivat riskiä 13,5 prosentilla. BBC laski, että 182 senttiä pitkällä riski sairastua sydänsairauksiin on 65 prosenttia alhaisempi kuin 152-senttisellä henkilöllä. Pituus ei kuitenkaan suojaa erilaisten tapojen ja toimien negatiivisilta vaikutuksilta, mitkä voivat lisätä riskiä. Tutkimuksen pääkirjoittaja Nilesh Samanin mukaan tupakointi lisää sydäntaudin riskiä 200-300 prosentilla. ”Jos olet 185-senttinen, joudut silti lopettamaan tupakoinnin”, Samani kommentoi. Tutkimuksen mukaan lyhyys on yhteydessä myös muihin sydämen terveyteen liittyviin ongelmiin, kuten korkeaan verenpaineeseen, korkeisiin LDL-kolesterolin määriin sekä diabetekseen. Sydänsairauksien riskiä voi kuitenkin omilla toimilla laskea, kuten syömällä terveellisesti ja liikkumalla. Lähde: Good HousekeepingLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä
- Et tarvitse kalliita seerumeita näyttääksesi nuoremmalta – ota käyttöösi nämä vinkit
- Ennen kuin ostat seuraavan kosmetiikkatuotteen, tarkista nämä 5 asiaa
- Tutkimuksen mukaan tämä tykätty seksiasento aiheuttaa eniten vammoja miehille
- Eron jälkeen moni tajuaa vasta myöhemmin halunneensa sanoa nämä asiat
- Nämä tavat saavat ihmiset viihtymään seurassasi
- Tutkimus löysi kiinnostavan yhteyden syntymäjärjestyksen ja persoonan välillä
- Näitä tapoja pidettiin ennen epäkohteliaina – nykyään ne ovat täysin arkipäivää
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Naiset saavat edelleen enemmän arvostelua näistä asioista kuin miehet
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tyvisolusyöpä kehittyy hitaasti ja salakavalasti – tällainen muutos iholla kannattaa tutkituttaa
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- Kuinka monet treffit ennen seksiä? Kysely paljastaa yleisimmän vastauksen
- Jätä nämä vähemmälle – ihosi voi alkaa voida paremmin nopeasti