Mielenterveyden ongelmat yleisin syy työkyvyttömyyteen: Masennus vie etenkin nuoria ja naisia eläkkeelle

Vuonna 2019 työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi hieman enemmän ihmisiä kuin vuotta aiemmin.
Mielenterveyden syyt ovat nousseet ensimmäistä kertaa tuki- ja liikuntaelinsairauksien ohi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen yleisimmäksi perusteeksi, kertoo Eläketurvakeskus (ETK). Mielenterveyssyistä myönnetyt eläkkeet kääntyivät selvään nousuun vuonna 2016.
Viime vuonna mielenterveysperustein myönnettyjä eläkkeitä oli 33 prosenttia, kun tuki- ja liikuntaelinsairauksien takia työkyvyttömyseläkkeelle siirtyi 31 prosenttia.
”Tätä voidaan pitää historiallisena muutoksena. Mielenterveyssyistä myönnettyjen eläkkeiden määrä on kasvanut 20 prosenttia vuodesta 2016”, Eläketurvakeskuksen tilastoyksikön päällikkö Tiina Palotie-Heino kertoo tiedotteessa.
Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä kääntyi nousuun vuonna 2018, kymmenen vuotta jatkuneen positiivisen kehityksen jälkeen. Viime vuonna työeläkelakien mukaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 20 300 henkilöä, hieman enemmän kuin vuonna 2018.
Nuorten ja naisten masennusperusteiset eläkkeet lisääntyneet
ETK:n mukaan työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden keski-ikä oli 52 vuotta ja naisia siirtyneissä oli hieman enemmän (54 %) kuin miehiä. Ero korostuu, kun tarkastellaan mielenterveyssyistä siirtyneitä: heistä naisia oli kolme viidestä.
Suurin yksittäinen mielenterveyssyy eläkkeelle siirtymiseen on ollut jo pitkään masennus. Viime vuonna masennuksen perusteella työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 3 862 henkilöä – kolmannes enemmän kuin vuonna 2015.
ETK:n mukaan viime vuosina alle 35-vuotiaiden ja 60 vuotta täyttäneiden naisten masennusperusteiset eläkkeet ovat lisääntyneet huomattavasti. Pitkään tämä oli yleisintä 45–59-vuotiailla naisilla.
Tilastojen valossa masennus ylipäänsä näyttäisi olevan naisten sairaus. ETK:n mukaan kaksi kolmesta vuonna 2019 masennuksen perusteella eläkkeelle siirtyneestä oli naisia ja heidän keski-ikänsä oli 47 vuotta.
”Lähes kaikissa ikäryhmissä masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden naisten määrä oli kaksinkertainen miehiin verrattuna”, Palotie-Heino toteaa.
Yhteensä yli 130 000 työkyvyttömyyseläkkeellä
Työeläkelakien mukaisella työkyvyttömyyseläkkeellä oli ETK:n mukaan vuoden 2019 lopussa 134 000 henkilöä, mikä on lähes 5 000 henkilöä vähemmän kuin edellisenä vuonna. Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien määrä on laskenut kymmenessä vuodessa lähes 40 prosenttia.
Yleisin syy olla työkyvyttömyyseläkkeellä on mielenterveysperusteinen (43 %), mitä seuraavat tuki- ja liikuntaelinsairaudet (25 %). Mielenterveyssyistä jäädään usein eläkkeelle keskimäärin nuorempana, ja myös paluu työelämään on muihin sairausryhmiin verrattuna harvinaisempaa.
”Pääosa alle 35-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeistä myönnetään mielenterveyssyistä. Iäkkäillä työntekijöillä puolestaan korostuvat tuki- ja liikuntaelinsairaudet”, selventää Palotie-Heino.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä