Miehen Fitbit-ranneke taltioi eron hetken – tältä parisuhteen päättyminen näyttää sydämen osalta
Miehen sydämen särkyminen tallentui aktiivisuusrannekkeen tietoihin.
Yleensä Fitbit-rannekkeella seurataan nukkumista, liikkumista ja sykettä, mutta Israelissa asuvan Koby Soton kohdalla ranneke taltioi jotain enemmän: hetken, jolloin hänen sydämensä särkyi. 28-vuotias oikeustieteen opiskelija ja startup-perustaja sai lauantaina keskipäivällä puhelun poikaystävältään, joka päätti suhteensa Sotoon puhelun aikana. Myöhemmin samana iltana Soto avasi Fitbit-sovelluksensa ja yllättyi nähdessään kuvaajan hänen sykkeestään päivän ajalta. Koko päivän rannekketa kädessään pitänyt Soto ei ollut kuntoillut päivän aikana, mutta sykkeestä voisi tehdä toisenlaiset johtopäätökset. Sydänsuruja poteva mies otti kuvaajasta kuvakaappauksen ja jakoi sen Twitterissä: Soto merkitsi kuvaan punaisella nuolella hetken, jolloin ex-poikaystävä soitti ilmoittaakseen kaiken olevan ohi. Pian tämän jälkeen hänen sykkeensä nousi huomattavasti verrattuna aamupäivään ja syke alkoi laskea kohti normaalia vasta, kun hän koetti nukahtaa. Twitterissä Sotoa lohdutettiin, kuinka eroaminen on hyvästä sydämelle ja lisää cardio-harjoittelua ei tarvinnut. Vastauksena Soto julkaisikin alla olevan twiitin siitä, kuinka Fitbit oli luullut hänen kuntoilleen. Fitbit-rannekkeen kaltaiset puettavan teknologian välineet eivät siis vain taltioi haluamaasi dataa, vaan ne voivat taltioida huomaamattasi kaikkea sitä, mitä elämässäsi tapahtuu, kun käytät laitetta. Lähde: MetroLUE MYÖS:
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen

