Laulun voima: Laulettu musiikki edistää tehokkaasti toipumista aivoverenkiertohäiriöstä
Väitöstutkimus on osoittanut ensimmäistä kertaa, miten suuri merkitys laululla on musiikissa, kun musiikkia käytetään tehostamaan toipumista aivoverenkiertohäiriöstä.
Lauletun musiikin kuunteleminen edistää tehokkaasti aivoverenkiertohäiriöstä (AVH) toipumista, paljastaa Helsingin yliopistossa tehty väitöstutkimus. Vuosittain noin 25 000 suomalaisella todetaan aivoverenkiertohäiriö, ja väestön ikääntyessä yhä useampi sairastuu aivoverenkiertohäiriöön.
Helsingin yliopiston mukaan musiikin kuuntelu on turvallinen tapa aktivoida aivoja heti sairastumisen akuuttivaiheessa. Jo aiemmin tutkimuksissa on osoitettu päivittäisen musiikin kuuntelun tehostavan kuntoutumista, mutta musiikin ominaisuuksien vaikutuksista kuntoutukselliseen tehoon on kuitenkin ollut vain vähän tietoa tähän asti.
”Tutkimus osoittaa ensimmäistä kertaa, että laulettu musiikki on tehokas työkalu, jonka avulla voidaan edistää aivoverenkiertohäiriön jälkeistä kielellistä oppimista. Sen avulla voidaan myös tehostaa kielellistä, kognitiivista, emotionaalista ja hermostollista toipumista”, väitöstutkimuksen tehnyt psykologian maisteri Vera Leo summaa tutkimustuloksia.
Leon mukaan aivojen plastisuuden kannalta aivoverenkiertohäiriöstä toipumisen akuuttivaiheessa olisi tärkeää saada musiikki osaksi kuntoutusta. Hän toteaa tutkimuksen tulosten osoittavan, että potilaiden toipumisympäristöä on mahdollista optimoida lisäämällä aivojen aktivaatiota turvallisesti musiikin kuuntelun avulla.
Musiikki tehokkaampi apukeino kuin äänikirjat
Väitöstutkimusta tehtiin kolmessa osatutkimuksessa, joista kahden ensimmäisen tulokset paljastivat, että AVH-potilaat oppivat ja muistivat lauletun tarinan paremmin kuin puhutun tarinan. Vahvimmin tämä efekti nähtiin potilailla, joilla oli ollut alkuvaiheessa afasia.
”Heillä laulujen melodia auttoi luomaan muistiin pidempiä mieltämisyksiköitä ja palauttamaan mieleen etenkin tarinoiden loppuosia, jotka muuten unohtuivat helpommin”, Leo kertoo.
Helsingin yliopiston mukaan kolmannen osatutkimuksen tulokset osoittivat, että päivittäinen lauletun musiikin kuuntelu paransi AVH-potilailla puhekyvyn ja kielellisen muistin toipumista verrattuna instrumentaalimusiikin tai äänikirjojen kuunteluun. Vaikutus näkyi selkeimmin afasiaan sairastuneilla potilailla.
”Lauletulla musiikilla oli tutkimuksessa kuntoutuksellisin vaikutus, joka linkittyy aivojen rakenteelliseen ja toiminnalliseen toipumiseen ohimo- ja päälakilohkojen verkostoissa. Nämä verkostot ovat ratkaisevia kielen, muistin ja tunteiden käsittelyssä”, Leo selittää.
Väitöstutkimuksen taustat
Leo tutki väitöskirjassaan lauletun musiikin vaikutusta erityisesti kielelliseen oppimiseen sekä pitkäkestoiseen toipumiseen aivoverenkiertohäiriön jälkeen. Väitöskirjatutkimus toteutettiin Helsingin yliopiston kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä sekä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.
Ensimmäisessä osatutkimuksessa 31 potilaalle tehtiin kielellinen oppimistehtävä, jossa heille esitettiin uusia tarinoita sekä laulettuna että puhuttuna. Helsingin yliopiston mukaan toinen osatutkimus selvitti kielellisestä oppimistehtävästä saatujen tulosten taustalla olevia kognitiivisia ja neuraalisia mekanismeja.
Kolmannessa osatutkimuksessa yhdistettiin kahden eri tutkimuksen aineistot 83 henkilöä kattavaksi aineistoksi. Osatutkimuksessa tutkittiin, miten kahden kuukauden ajan tapahtuva päivittäinen laulumusiikin, instrumentaalimusiikin tai äänikirjojen kuuntelu vaikutti toipumiseen.
Potilaita tutkittiin muun muassa neuropsykologisten tutkimusten, aivojen rakenteellisen ja toiminnallisen magneettikuvantamisen avulla sekä mielialakyselyllä. Potilastutkimukset toteutettiin kolmessa eri vaiheessa: akuutissa vaiheessa alle kolme viikkoa sairastumisesta, sen jälkeen kolme kuukautta sairastumisesta ja viimeisen kerran puoli vuotta sairastumisesta.
Leon väitöskirja on julkaistu myös elektronisesti ja se on luettavissa E-thesis-palvelussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Perheenäiti listaa viisi tapaa, jotka tekevät hänestä joidenkin mielestä huonon vaimon
- Kasvojen pieniinkin muutoksiin kannattaa kiinnittää huomiota – näitä ei kannata ohittaa
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Arki olisi helpompaa, jos sanoisimme nämä sanat useammin
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että raha uhkaa parisuhdetta – yksikin riittää huoleen
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Äidiksi tuleminen toi mukanaan tunteen, josta puhutaan valitettavan vähän
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Selvitä, onko suhteessanne kyse tosirakkaudesta – nämä 12 asiaa kertovat vastauksen
- Alushousuilla on yllättävän lyhyt käyttöikä – nyt on hyvä hetki tarkistaa omat
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Pelkkä liikunta ei kumoa istumisen haittoja – tässä kriittinen raja, joka lisää kuolemanriskiä
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Kannattaako lemmikkiä päästää viereen nukkumaan? Yksi seikka ratkaisee yllättävän paljon