Lappi vetää puoleensa: Näin moni suomalainen on kiinnostunut muuttamaan Lappiin

Lappiin muuttavien määrän ennustetaan kasvavan lähivuosina.
18-59-vuotiaista suomalaisista joka viides (18 %), eli yli puoli miljoonaa, on kiinnostunut muuttamaan Lappiin. Tämä selviää House of Lapladin teettämästä Lapin muuttajapotentiaalia kartoittavasta tutkimuksesta.
Taloustutkimuksella teetetyn tutkimuksen mukaan myönteisintä suhtautuminen Lappiin muuttoon on nuorilla, alle 40-vuotailla, pohjoissuomalaisilla, minkä lisäksi myös opiskelijoissa on Lapista kiinnostuneita. Voimakkainta kiinnostus on miehillä, 18-39-vuotiailla sekä Pohjois-Suomessa (Lappi pois lukien).
House of Laplandin mukaan Lapin vetovoima perustuu pitkälle luontoon ja vapaa-aikaan: tärkeimpiä syitä Lappiin muutolle olivat muun muassa ainutlaatuinen luonto, parempi tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä, asumisen kohtuuhintaisuus sekä turvallisuus. Esteenä Lappiin muutolle ovat puolestaan mielikuvat heikoista työ- ja opiskelumahdollisuuksista, palveluiden puutteesta sekä alueen elinvoimaista.
Tutkimukseen osallistuneista kahdeksan prosenttia voisi kuvitella aloittavansa liiketoiminnan Lapissa tai siirtävänsä liiketoimintansa Lappiin. Etätyöllä ei hieman yllättäen ollut tutkimuksen mukaan vaikutusta muuttopäätökseen, vaikka Lapin etätyömahdollisuuksia pidettiinkin houkuttelevina.
”Tulokset ovat mielenkiintoisia”
Tutkimuksen mukaan Lappi ja Lapin kunnat tunnetaan verrattain hyvin ja Lappiin muuttamiseen liitettävät mielikuvat ovat melko myönteisiä. Kuntia vertailtaessa vahva kotimaan matkailu näkyy kunnan hyvänä tunnettuutena, ja matkailukuntia myös harkitaan asuinpaikaksi muita kuntia useammin.
Muuttoliikettä kotiuttavat kuitenkin parhaiten kaupungit ja suuremmat taajamat: Rovaniemi, Tornio, Inari ja Kittilä.
”Tulokset ovat mielenkiintoisia”, House of Laplandin toimitusjohtaja Sanna Tarssanen toteaa.
”Paljon puhuttu etätyö näyttäytyy tällä hetkellä enneminkin kotimaan matkailun segmenttinä kuin muuttoliikkeen dynamiikkaan vaikuttavana asiana”, hän sanoo.
Tuhansia usia lappilaisia vuosittain
Tutkimukseen vastanneista viisi prosenttia arvioi muuttavansa Lappiin pysyvästi tai väliaikaisesti. House of Laplandin mukaan muuttohalukkuus näyttäsi kasvavan maltillisesti seuraavina vuosina ja reilummin yli viiden vuodan aikajänteellä.
40 prosenttia kiinnostuneista arvioi muuttavansa Lappiin vasta vuoden 2026 jälkeen. Mikäli vastaajat toteuttavat aikeensa, kasvaisi muuttoliike Lappiin vuonna 2023 noin 25 prosenttia vuoden 2020 tasosta, mikä tarkoittaisi yli 7 000 uutta lappilaista vuosittain.
”Tämä on hieno uutinen ja kertoo siitä, että yhä useampi unelmoi Lappiin muutosta. Tämä haave voi tietysti haalistua tai jäädä elämäntilanteen takia toteutumatta”, Tarssanen toteaa.
”Meidän on tärkeää huolehtia siitä, että unelma vahvistuu ja muuttajilla on houkuttelevia tilaisuuksia, joihin tarttua. Maakunnan elinvoimamielikuvan vahvistaminen markkinoinnin ja viestinnän keinoin on yksi tärkeimmistä yhteisistä haasteista”, hän jatkaa.
House of Laplandin tilaama tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen internet-paneelissa heinä-elokuussa 2021. Tutkimukseen vastasi 1 611 Lapin ulkopuolella asuvaa 18-59-vuotiasta suomalaista ja tulokset on analysoitu tilastollisesti, painotettu sukupuolen ja iän mukaan sekä asuinalueen mukaan kohderyhmää vastaavaksi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!