Kysely: Suurin osa naisista kokee nukkuvansa liian vähän

Moni nainen kertoi huomaavansa ulkonäössään sen, jos eivät ole nukkuneet tarpeeksi.
Kolme neljännestä naisista kokee, etteivät he saa nukuttua tarpeeksi, selviää ihonhoitomerkki YourGoodSkinin teettämästä kyselytutkimuksesta. Asiantuntijat suosittelevat yöunien kestoksi 7-8 tuntia, mutta kyselyn mukaan keskiverto nainen nukkuu vain 6,5 tuntia.
The Independentin mukaan yksi viidesosa naisista nukkuu vain viiden tunnin tai jopa sitä lyhyemmät yöunet. Kyselyyn vastasi 2 000 naista.
Kyselyssä selvisi, että naisten mielestä huonot yöunet vaikuttavat siihen, miten he suhtautuvat ulkonäköönsä läpi päivän. Seitsemän kymmenestä sanoi, että he voivat huomata selvän eron ulkonäössään, kun eivät ole nukkuneet tarpeeksi.
56 prosenttia kyselyyn vastanneista naisista sanoi uskovansa, että he näyttävät huonojen yöunien takia kalpealta tai värittömältä. Yksi viidesosa totesi, että huonot yöunet altistavat heitä enemmän näpyille ja finneille.
”Tutkimuksemme osoittaa, että unen puute vaikuttaa naisten ihoon ja voi saada heidät tuntemaan itsensä vähemmän kykeneväksi kohtaamaan päivänsä”, YourGoodSkinin ihonhoidon tieteellinen neuvonantaja Eleanor Bradley kommentoi.
”Keskiverto ihmisen pitäisi nukkua lähemmäs kahdeksan tuntia yössä, mutta keskiverto nainen toimii paljon vähemmällä”, hän jatkoi.
”Sen lisäksi, että se vaikuttaa haitallisesti mielialaan, ajattelutapaan ja kykyyn hoitaa tavallisia tehtäviä, voi se vaikuttaa ihon laatuun”, Bradley muistutti.
The Independentin mukaan kyselytutkimuksessa ilmeni, että keskiverto nainen uskoo, että jos hän saisi nukuttua pari tuntia lisää yössä, hänen ihonsa olisi paremmassa kunnossa. 30 prosenttia naisista koki, että huonot yöunet saivat hänen kasvonsa pöhöttyneeksi ja kymmenesosa sanoi ihon tuntuvan herkemmältä.
Naisista 36 prosenttia lisää enemmän meikkiä peittääkseen huonosti nukutun yön jäljet kasvoiltaan. Kolme kymmenestä juo enemmän kahvia pitääkseen itsensä hereillä ja kymmeneosa peruu sosiaalisia suunnitelmiaan, jotta kukaan ei näkisi häntä.
The Sleep Schoolin tohtori Guy Meadowsin mukaan nukkuessa ihosolut aktiivisesti kasvavat ja korjaavat itseään päivän kulumisen jäljiltä. Hän kertoi, että tutkimus on vahvistanut, että unen puute kiihdyttää ikääntymisprosessia, koska se vähentää ihon korjaamiseksi käytössä olevaa aikaa.
”Tämä tutkimus korostaa huolestuttavaa trendiä yhteiskunnassa, missä monet meistä säännöllisesti nukkuvat alle tarvitun 7-8 tuntia yössä, vaikka tietävät sen hyödyistä”, Meadows sanoi.
”Unen laittaminen etusijalle elämässä on tärkeää henkisen, emotionaalisen ja fyysisen terveyden ylläpitämiseksi, mikä sisältää ihon pitämisen terveenä ja tasapainossa”, hän jatkoi.
”Hyvä uutinen on se, että tämä voidaan saavuttaa pienillä tavoilla, kuten menemällä nukkumaan ja heräämällä samaan aikaan joka päivä ja tekemällä hyvä rauhoittumisrutiini iltaan, joka auttaa mieltä ja kroppaa valmistautumaan hyviin yöuniin”, Meadows lisäsi.
Lähde: The Independent
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?