Erikoisemmillakin tavoilla voi karistaa kiloja.

”Syö pienempiä annoksia.” ”Liiku säännöllisesti.” ”Syö terveellisesti.” ”Noudata terveellisiä elämäntapoja.” Nämä ovat yleisimpiä ohjeita laihduttamiseen, mutta kiloja voi pudottaa myös erikoisemmillakin tavoilla.

Lue alta 10 oudolta kuulostavaa, mutta silti tehokasta tapaa laihduttaa.

1. Suklaata aamupalaksi

Omille mielihaluille antautuminen voi olla tapa saada kyltymätöntä karkkihammasta kuriin. Tarkoitus ei ole syödä kokonaista suklaalevyä aamupalaksi, mutta voit esimerkiksi lisätä hieman suklaahippuja puuroon tai mysliin tai juokaista suklaisen proteiinismoothien. Syömällä makeaa terveellisellä tavalla ei mielessä enää pyöri suklaapatutkat ja -jäätelöt, joten et päädy hotkaisemaan paketillista myöhemmin.

2. Syö suuria paloja

Oli kyse sitten keitosta, salaatista ja vuokaruoasta, pidä vihannekset suurina paloina. Näin säästät aikaa ruokaa valmistaessa ja isompien palojen syöminen vaatii enemmän pureskelua. Tämä tarkoittaa sitä, että syöt ateriasi hitaammin ja lopulta koet olosi kylläisemmäksi, minkä johdosta syöt myöhemmin vähemmän. Voit myös kokeilla toimia päinvastoin: pilko kaikki pieneksi, jotta huijaat aivojasi ajattelemaan, että lautasellasi on enemmän ja tuntuu kuin söisit enemmän kuin oikeasti syöt.

3. Syö miehen seurassa

Olitpa kumpaa sukupuolta tahansa, on tutkimus osoittanut, että miehen edessä syöminen saa sinut syömään vähemmän.

4. Maksa käteisellä

Ruoan ja aterioiden ostaminen käteisellä saa sinut tietoisemmaksi kuluttamisestasi, joten epätodennäköisemmin ostat roskaruokaa tai syötäviä, joita et oikeasti tarvitse.

5. Juo lämmintä vettä

Sen sijaan, että joisit kylmän, virkistävän lasillinen vettä, on tutkimus suositellut juomaan lämmintä tai jopa kuumaa vettä ennen ateriaa, koska se voi saada sinut tuntemaan olosi kylläiseksi nopeammin, joten syöt vähemmän.

6. Ota kuva syötävistäsi

Aterioiden ja naposteltavien kirjaaminen ylös on tehokas tapa seurata päivittäistä kaloreiden määrää, mutta toisinaan unohtaa, miten paljon on syönyt. Ota valokuva kaikesta, mitä syöt päivän aikana – jopa jokaisesta kourallisesta karkkia tai pähkinöitä – ja voit tarkasti laskea yhteen syömäsi määrän päivän päätteeksi.

7. Kirjoita viikon ruokalista muiden nähtäväksi

Jos sinulla on tapana suunnitella viikon syötävät kerralla ja laittaa ne itsellesi ylös, jos laitat ruokalistasi esille niin, että muutkin voivat sen nähdä, pidät siitä todennäköisemmin kiinni. Näin myös saatat todennäköisemmin syödä terveellisemmin, sillä jos listasi sisältää vain pitsaa, hampurilaisia ja ravintolaioista haettua ruokaa, ei sitä esittelisi niin mielellään.

8. Peili esiin

Syömällä peilin edessä näet itsesi syömisen yhteydessä, mikä tutkimusten mukaan voi estää sinua syömästä liikaa.

9. Valitse sinistä

Sininen ei ole kovin ruokahalua herättävä väri. Kata siis ruokasi sinisille lautasille ja käytä sinisiä lautasliinoja tai pöytätabletteja, sillä niillä voi olla sama vaikutus kuin sillä, että laittaisit sinistä elintarvikeväriä ateriaan.

10. Himmennä valaistusta

Valojen himmentämisellä voi olla rauhoittava vaikutus. Tutkimus on osoittanut, että nautit näin ateriastasi enemmän ja syöt vähemmän. Kasvit, pöytäliinat, taulut, takat ja klassinen musiikki myös kaikki auttavat, joten tämäkin kannattaa pitää mielessä.

Lähde: Popsugar