Kun kumppani ei tee aloitetta seksiin – 9 syytä, mistä se voi johtua

Jokin listatuista syistä voi selittää sen, miksi aloitteen tekeminen on jäänyt enemmän sinun vastuulle.
Itsetunto voi kärsiä kolauksen, jos oma rakas ei ole tehnyt aikoihin aloitetta seksiin ja seksielämän aktiivisuudesta huolehtiminen on jäänyt vain toisen vastuulle. Tällaisessa tilanteessa moni alkaa pohtia syitä tilanteelle: Eikö hän enää halua minua? Olenko liian painostava seksin suhteen? Onko hänellä joku toinen?
Brittilehti Metron Ellen Scottin mukaan syyt kumppanin haluttomuudelle tehdä aloite seksiin ovat harvoin niitä, joita toinen osapuoli pelkää niiden olevan.
”Juuri koskaan se ei ole mitään sinua vastaan – hänellä on vain meneillään asioita, jotka estävät häntä olemasta seksimielellä”, harvoin itsekin aloitteen tekevä Scott kirjoittaa.
Mistä sitten haluttomuus aloitteen tekemiseen voi johtua? Scott listasi 9 syytä ja käänsimme ne alle.
Hän ei tunne oloaan hyväksi kroppansa suhteen
Kun itseä vaivaa oman kropan koko ja muodot, ei silloin välttämättä löydy halua riisutua alasti sen ihmisen edessä, kenen mielipiteellä on eniten väliä.
Stressi
Olipa stressin aiheuttaja mikä tahansa, voi stressin keskellä seksi olla viimeinen asia mielessä. Scottin mukaan stressaantuneena seksihalut laskevat ja aloitteen tekeminen on vaikeaa, kun murehtii kaikkea muuta.
Kumppanin tekemä aloite saa hänetkin ”sille tuulelle”
Kaikki ihmiset eivät innostu yllättäen harrastamaan seksiä, vaan halut syttyvät reaktiona johonkin, kuten kumppani saa kiihottumaan. Tällöin aloitteen tekeminen ei tule luonnostaan, koska itse tarvitsee jonkinlaisen aloitteen. Pienen lämmittelyn jälkeen hänkin on mukana touhussa täydellä innolla.
Mielenterveysongelmat
Mielenterveysongelmat voivat Scottin mukaan laskea seksihaluja, kuten myös halua ja motivaatiota tehdä yhtään mitään. Ahdistuksesta masennukseen, voivat mielenterveyteen liittyvät tekijät olla selitys sille, miksei rakkaasi tee aloitetta.
Hän on alistuva
Jos olet suhteessa henkilön kanssa, kuka pitää alistumisesta ja siitä, että sinä otat ohjat käsiisi, ei hän todennäköisesti silloin tee kaipaamiasi aloitteita seksin suhteen. Jos näin on, kannattaa asiasta puhua yhdessä kumppanin kanssa ja löytää tapa, jolla molemmat tuntevat olonsa halutuksi ja seksielämä toimii.
Hän ei ole varma, haluatko
Torjutuksi tuleminen ei tunnu mukavalta ja jos kumppanisi pelkää, että hänen tehtyä aloitteen sanotkin ei, ei hän silloin tee aloiteta. Tämä voi Scottin mukaan johtua rakkaasi omasta epävarmuudesta. Jos koskaan torjut kumppanisi aloitteen, muista kertoa hänelle rehellisesti, miksi.
Hän ei luota taitoihinsa
Jos aloitteen tekeminen on yleensä sinun tehtäväsi, voi yksi syy siihen olla se, että kumppanisi ei luota taitoihinsa tai koe olevansa samalla viivalla kanssasi. Jos hän pelkää, ettei kiihota sinua kovin hyvin, ei hän uskalla kokeilla epäonnistumisen pelon takia. Näin hän voi antaa kontrollin sinulle.
Seksihalut ovat alhaiset
Ihmisillä on erilaiset seksihalut, Scott muistuttaa. Ehkä rakkaasi on sellainen, kenen mielessä seksi ei käy viikkoon, kun taas itse ajattelet sitä paljon enemmän. Tässäkin tilanteessa on tärkeää muistaa puhua seksistä ja sen merkityksestä ja koettaa löytää parille itselleen sopivin tapa toimia.
Suhteessa on ongelma
Jos toisella on esimerkiksi jotain hampaankolossa tai suhteessa on jokin vialla, ei silloin usein ole halua tehdä aloitetta seksiin. Jos kumppanisi kiinnostus seksiin on yllättäen kadonnut, ota asia esiin ja koeta selvittää, mistä on kyse.
Lähde: Metro
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 10 pientä arkista tekoa, joiden avulla mies pitää naisen tyytyväisenä
- 9 vinkkiä, joilla saat miehesi innostumaan yhteen muutosta
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne