Kokkaatko usein ruokaohjelmien ohjeilla? Se voi lihottaa
Kuva: Fotolia
Television ruokaohjelmien ohjeet sekä sosiaalisesta mediasta löytyvät ohjeet ovat kytköksissä korkeampaan painoindeksiin.
Appetitessa julkaistun tutkimuksen mukaan television kokkausohjelmat voivat lihottaa niitä katsovia. Cornellin yliopiston tutkijat tekivät kyselyn 501 satunnaisesti valitulle 20-35-vuotiaalle naiselle heidän kokkaustavoistaan sekä selvittivät heidän painoindeksinsä. Newserin mukaan tutkimuksessa selvisi, että kokkausohjelmia katsovat ja säännöllisesti alusta alkaen ruokansa itse tekevät naiset, ”tekijät”, painoivat keskimäärin noin 75 kiloa. Sen sijaan ”katsojat”, eli naiset, jotka katsoivat ruokaohjelmia, mutta eivät kokanneet itse niissä toteutettuja reseptejä, painoivat keskimäärin 70 kiloa. ”Jos olet ”tekijä”, voit olla alttiina lisäkilojen riskille ja korkeammalle painoindeksille”, tutkimusta tehnyt Lizzy Pope kommentoi. Sosiaalista mediaa, muun muassa Pinterestiä, ruokaohjeiden löytämiseksi käyttävillä naisilla oli myös korkeampi painoindeksi. Muut naiset sanoivat ravitsemusterapeuttien, lehtien, ruokablogien, sanomalehtien, terveyssivustojen ja YouTuben vaikuttavan heidän kokkaustapoihinsa, mutta ne eivät olleet kytköksissä korkeampaan painoindeksiin. Pope varoittaa Newserin mukaan, ettei tutkimustulos tarkoita, että ruokaa pitäisi hakea muualta itse tekemisen sijaan, vaan avainasemassa on löytää terveellisiä reseptejä. Pope sanoi, etteivät ruokaohjelmien reseptit välttämättä ole terveellisiä. ”Ravintolatasoisia aterioita ei pitäisi syödä päivittäin”, Pope kommentoi. Lähde: NewserLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää