Kipeytyivätkö sääresi lenkin jälkeen? Näin ehkäiset ja hoidat penikkatautia
Penikkatauti-termiin saattaa moni törmätä, mutta ei välttämättä tiedä, mistä siinä on todella kyse.
Penikkataudiksi kutsutaan yleiskielessä eri puolille säärtä ilmaantuvia kipuja. Terveystalon mukaan varsinainen penikkatauti tuntuu tyypillisesti kipuna säären sisäsyrjällä, mutta oireita voi olla myös säären etuosassa.
Fysioterapeutti Jari Kinnunen kertoo Terveystalon tiedotteessa, että penikkatauti on juoksijalle hyvin tyypillinen rasitusvamma. Se voi olla toistuva riesa tai alkaa äkillisesti, kun liikkumisessa tapahtuu muutos.
Jaloissa ei välttämättä ole mitään varsinaista vikaa, vaan kiputila aiheutuu uudenlaisesta lihasrasituksesta. Kinnusen mukaan säärten lihakset kipeytyvät, kun innostuu tekemään jotain, mitä ei ole aikoihin tai koskaan tehnyt.
”Kun hiihtoa tai jääkiekkoa talvella pelannut alkaa kevään tullen yhtäkkiä juosta, terveenkin kudoksen rakenne voi reagoida. Myös vääränlaiset juoksukengät tai juoksualustan vaihtaminen esimerkiksi nurmikosta asvaltiksi voi aiheuttaa vaivoja”, Kinnunen huomauttaa.
Selvitä toistuvan kipuilun syy
Terveystalon mukaan liikkumisen muutoksesta aiheutuneet kivut paranevat tavallisesti levolla ja kevennetyllä harjoittelulla. Jos sääret kipeytyvät yhä uudestaan, on hyvä selvittää, mistä on kyse.
”Jos kipu ei poistu parin viikon levolla ja muita lajeja harrastamalla, kannattaa suunnata fysioterapeutille. Alaraajoihin erikoistunut fysioterapeutti voi tutkia, onko askellus kunnossa”, Kinnunen sanoo.
Toistuva penikkatauti säären sisä- tai ulkosyrjällä johtuu yleensä myöhästyneestä ylipronaatiosta, joka on jalkaterän virheellinen toimintamalli. Siinä askel ei lähde ponnistusvaiheessa normaaliin tapaan päkiältä, vaan isovarpaan kautta, jolloin jalka kiertyy väärin ja nilkan pienet lihakset ylikuormittuvat, mistä aiheutuu holvikaaren voimakas laskeutuminen.
Lisäksi on hyvä muistaa, että juoksukin on tekniikkalaji. Tekniikan kehittäminen vaikuttaa olennaisesti jalkaterän ryhtiin ja lihaksiston optimaaliseen kuormittumiseen.
Ehkäise harjoituksilla, hoida levolla
Terveystalon mukaan penikkatautia voi ehkäistä alaraajojen ja keskivartalon lihaksiston vahvistamisella, venyttelyllä ja hieronnalla; harjoitusten tarkoituksena on saavuttaa alaraajan optimaalinen linjaus lonkkanivelestä polven kautta varpaisiin. Fysioterapeutilta voi saada neuvoja omatoimiseen lihashuoltoon ja myös kunnollisten, omaan askellukseen sopivien juoksukenkien valinta on tärkeää.
Äkillisesti kipeytyneiden säärten ensihoitona toimii lepo ja vaihtoehtoisten lajien harrastaminen, minkä lisäksi myös tulehduskipulääkkeitä ja kylmähoitoa voi käyttää akuutissa vaiheessa. Kun kipu on poistunut, juoksun pariin voi palata rauhallisesti.
Jos kipu on kuitenkin kovaa tai on syytä epäillä rasitusmurtumaa tai lihasrepeämää, on tärkeää mennä lääkäriin mahdollisimman pian eikä jäädä odottelemaan.
”Jos käy ilmi, että kyse on jalan virheasennosta, kinesioteippaus tai tarvittaessa kevyet ohjaavat tukipohjalliset voivat auttaa. Ne muuttavat jalkaterän kuormitusta oikeaan suuntaan”, Kinnunen kertoo.
”Fysioterapeutti voi hoitaa kipu- ja jäykkyystiloja myös akupunktiolla tai avaamalla kiristyneitä kalvorakenteita lihaskalvohieronnalla eli faskiamanipulaatiolla. Vääränlaisesta askellustekniikasta on mahdollista oppia pois, jolloin toistuvasta penikkataudista pääsee eroon”, fysioterapeutti päättää.
Tiivistetyt neuvot, miten ehkäiset ja hoidat penikkatautia:
- Liiku monipuolisesti
- Aloita uuden lajin harjoittelu maltillisesti
- Hanki askellukseesi sopivat juoksukengät asiantuntevasta liikkeestä
- Tee alaraajan optimaalista linjausta ohjaavia harjoitteita. Apua ja ohjeita saat askellukseen perehtyneeltä fysioterapeutilta
- Huolla lihaksia venyttelemällä ja hieronnalla
- Lepää tarpeeksi
- Kovien tai toistuvien kipujen iskiessä selvitä niiden syy
LUE MYÖS:
- Tässäkö meikkaajan pelastava enkeli? Korjaa rikkoutuneet puuterit, poskipunat ja luomivärit
- Nämä 7 lausetta paljastavat, että toinen kokee sinut uhkana
- Huonosti tunnettu oire voi haitata työntekoa rajusti – näissä töissä ongelma korostuu
- Liikenneturva muutti suositusta lapsen matkustamisesta selkä menosuuntaan – tarkista uusi linjaus
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Nyt 80- ja 90-luvuilla kasvaneet ymmärtävät vanhempiaan – nämä 7 asiaa alkavat todella ärsyttää
- Miten noin 1 500 euron kuukausituloista voi saada lähes kymppitonnin säästöön? Ota oppia näistä keinoista
- Oletko joskus ottanut kaapista puhtaan paidan ja ihmetellyt, miksi se haisee tunkkaiselta?
- Älä aloita siivousta imuroimalla, vaikka se tuntuisi luontevalta
- Olitpa kuinka fiksu tahansa, nämä tavat saavat sinut näyttämään idiootilta
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Terapeutit varoittavat 8 lauseesta, jotka myrkyttävät suhdetta huomaamatta
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen