Jouluyllätys 3-vuotiaalle ei mennyt niin kuin piti – ”yllätys” livahtaa paketista ennen aikojaan hauskalla videolla
3-vuotias tyttö sai joululahjaksi kissanpennun, joka ei malttanut pysyä isossa joulupaketissa tarpeeksi pitkään.
Motherhood in Hollywood -podcastia emännöivä Heather Brooker ja hänen miehensä olivat pitkään miettineet kissanpennun hankkimista 3-vuotiaalle Channing-tyttärelleen. Selvitettyään paikallisten eläinjärjestöjen kautta kissan muun muassa adoptoimiskuluja, vanhemmat päättivät, että Channing saisi jouluaamuna 2016 yllätyksenä kissanpennun.
Jouluyllätyksen antaminen ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Vanhemmat keksivät, että juuri ennen paketin antamista kissanpentu laitetaan isoon, paketoituun laatikkoon, jota ei tietysti suljettaisi kokonaan, ja tyttö sitä avatessaan löytäisi sieltä kissan.
Kissalla oli kuitenkin toisenlaiset suunnitelmat: kun isä on antamassa pakettia tyttärelleen äidin kuvatessa tilannetta videolle, kissa jo hieman kurkkii laatikosta ja kun tyttö alkaa avata laatikkoa, kissa ehtii livahtaa laatikosta tytön huomaamatta joulukuusen alle.
”Ei mitään”, tyttö huudahtaa saatuaan paketin auki samalla, kun äiti alkaa nauraa nähtyään kissanpennun karkaavan paketista.
Kun isä kehottaa tyttöä katsomaan taakseen, yllätys viimein paljastuu tytölle ja hänen reaktionsa on hellyyttävä.
”Aaah, kissa! Sekö oli tuolla? Awww! Oih, minulla on kissa”, tyttö huokaa.
Kotisivuillaan äiti kirjoittaa, että kissa on saanut nimekseen Gracie I Love You Brooker.
”Tuo aika lailla summaa kaikki tuntemukset, joita Channingilla on uutta perheenjäsentä kohtaan”, äiti kirjoittaa.
Tyttö ja kissa ovatkin heti löytäneet yhteisen sävelen, kuten alla oleva Instagram-kuva osoittaa:
Koko hauskan tilanteen jouluyllätyksen antamisesta voit katsoa artikkelin yltä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä