Jos ruoka tippuu lattialle, kuinka riskialtista sitä on sen jälkeen syödä? – Vastaus voi yllättää
Oletko kuullut viiden sekunnin säännöstä, jossa ruokaa ei saisi enää syödä sen oltua lattialla yli viisi sekuntia?
Mutta tällä ajalla ei taida oikeasti olla juurikaan väliä, koska Livestrong -sivuston mukaan ruokaan tarttuvat heti lattialla olevat bakteerit ja liat. Mutta voiko ruoka, joka on käväissyt muutaman sekunnin ajan lattialla, aiheuttaa jotain riskejä? Siitä sivustolla siitä on otettu selvää.
Lattialta voi todellakin löytyä haitallisia taudinaiheuttajia
Viime kuukausina bakteereita ja viruksia on ajateltu enemmän koronaviruksen takia. Kun ruoka tippuu lattialle, kannattaa huomioida se, että lattialta löytyy monipuolisempi määrä erilaisia bakteereja kuin esimerkiksi omalta pihalta. Niitä löytyy tutkimuksen mukaan sisältä 50 % enemmän kuin ulkoa.
Osa lattialla olevista bakteereista ovat ihmisille haitallisia. Joten siinä on sellainen mahdollisuus, että lattialle tippuneen ruuan syöminen voi tehdä sairaaksi. Keholla on tietysti puolustusjärjestelmä bakteereja vastaan, mutta sekään ei aina estä sairastumista.
Jos olet esimerkiksi valmistanut keittiössä kanaa, joka on ollut ensin raakaa, on siitä voinut päästä lattialle salmonellaa aiheuttavia bakteereja. Kun sen jälkeen maahan tippuu ruokaa, jonka syö, voi tämä bakteeri aiheuttaa ripulia, kuumetta ja vatsan kouristuksia sekä oksentelua.
Yksi vaihtoehto on esimerkiksi myös se, että olet tehnyt edellisenä päivänä tacoja, joihin olet paistanut jauhelihaa. Sen takia lattialle on voinut päästä haitallisia kolibakteereja, jotka voivat päästä lattialta syödyn ruuan kautta suuhun. Ne voivat aiheuttaa myös ikäviä oireita, jotka ovat samantyyppisiä kuin salmonellan oireet.
Näitä bakteereja kerääntyy ruokaan jo muutamassa sekunnissa, jolloin viiden sekunnin sääntö ei pelaa.
Lattialla voi olla myös lemmikkieläimistä tulleita bakteereja
Jos sinulla on lemmikkejä, nekin voivat tuoda lattialle bakteereja, jotka aiheuttavat tauteja. Esimerkiksi tartunnan saaneen kissan ulosteet voivat levittää Toxoplasma gondii-loista, joka aiheuttaa ihmiselle flunssaa muistuttavia oireita sekä kuukausia kestäviä lihaskipuja tai muita kipuja sekä näön hämärtymistä ja punaisia silmiä.
Näitä tauteja aiheuttavia bakteereja tuskin haluat suuhusi. Jos niitä löytyy lattialta kohdasta, johon ruoka tippuu, pääsee niitä heti ruokaan, eikä viiden sekunnin sääntö silloin valitettavasti toimi. Tutkimuksen mukaan joissakin tapauksissa bakteerien siirtyminen ruokaan alkaa jo alle sekunnissa. Mutta ajallakin on vaikutusta, joten pitemmässä ajassa bakteereja pääsee tietysti siirtymään ruokaan enemmän.
Lattialta siirtyy toisiin ruoka-aineisiin helpommin bakteereja kuin toisiin – myös lattian materiaalilla on väliä
Sitäkin on tutkittu, että tarttuuko bakteereja eri ruokiin eri tavoin. Tutkimuksessa oli mukana vesimeloni, leipä, viinikumikarkit ja leipä voin kera. Vesimeloni poimi lattialta eniten bakteereja ja viinikumikarkki vähiten, joten kostea ruoka on pahempi bakteerien kerääjä kuin kuiva.
Tutkimuksessa huomattiin myös, että lattian materiaalilla on väliä. Matoista tarttuu paljon vähemmän bakteereja kuin esimerkiksi laattalattiasta. Puulattian kohdalla oli vaihtelevuutta.
Vaikka lattia olisi tahraton, ei se tarkoita sitä, että se olisi bakteeriton
Keittiössä on tuskin koskaan täysin steriiliä lattiaa. Ja monet taudinaiheuttajat voivat selvitä lattialla kuukausien ajan. Jos lattia on esimerkiksi puuta, voi taudin aiheuttajia olla pinnan halkeamien välissä. Sivusto mukaan on erittäin riskialtista käyttää viiden sekunnin sääntöä siihen, voiko lattialle tippunutta ruokaa syödä. Jos et ole varma, että voiko jotain ruokaa vielä syödä, kun se on käynyt lattialla, heitä se pois sen sijaan, että laittaisit sen takaisin lautasellesi.
Lähde: Livestrong
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää