Hiusten värjääminen voi nostaa riskiä sairastua rintasyöpään
Kuva: Fotolia
Tutkijan mukaan olisi suositeltavaa, että naiset värjäisivät hiuksiaan vain 2-5 kertaa vuodessa.
Tutkijat ovat löytäneet kytköksen tiheän hiusten värjäämisen ja lisääntyneen rintasyöpäriskin väliltä, kertoo The Independent. Kirurgi ja professori Kefah Mokbelin tekemän tutkimuksen mukaan hiuksiaan värjäävillä naisilla on 14 prosentin nousu rintasyöpään sairastuneiden määrissä. Lontoossa työskentelevän Mokbelin mukaan naisten saisivat värjätä hiuksiaan vain 2-5 kertaa vuodessa. Hän myös suosittelee käyttämään mahdollisimman luonnolisia tuotteita hiuksissa, kuten hennaa tai punajuurta. ”Minusta on huolestuttavaa, että ala suosittelee naisia värjäämään hiuksiaan 4-6 viikon välein”, Mokbel sanoi. ”Vaikka lisää työtä tarvitaan meidän löydöksiemme vahvistamiseksi, viittaavat löydöksemme siihen, että altistuminen hiusväreille voi vaikuttaa rintasyöpäriskiin”, hän jatkoi. The Independentin mukaan Mokbel on myös tehnyt selväksi, että kytköksessä on kyse vain korrelaatiosta. ”Myönteinen kytkös hiusvärien käytön ja rintasyöpäriskin välillä ei ole todiste syy-seuraussuhteesta”, professori kirjoitti Facebookissa. Twitterissä Mokbel muistutti, että naisten pitäisi säännöllisesti käydä tutkituttamassa rintansa 40-vuotiaasta lähtien. Hän myös kirjoitti, että olisi suositeltavaa käyttää hiusvärejä, joissa on vähimmäispitoisuus aromaattisia amiineja (alle 2%). ”Lisätutkimuksia tarvitaan, jotta voidaan selkeyttää suhdetta hiusvärien ja rintasyöpäriskin välillä, jotta naisia voidaan informoida paremmin”, Mokbel tviittasi. Erillinen, suomalainen tutkimus on löytänyt myös yhteyden hiusvärien ja rintasyövän kehittymisen todennäköisyyden väliltä. ”Huomasimme tilastollisen yhteyden hiusvärien köäytön ja rintasyöpäriskin välillä tutkimuksessamme”, Sanna Heikkinen Suomen Syöpärekisteristä kommentoi. The Independentin mukaan Heikkinenkin kuitenkin painotti, että tutkijat eivät ole varmoja syy-seuraussuhteesta. ”Ei ole mahdollista vahvistaa todellista kausaalista yhteyttä”, hän sanoi. ”Voi olla, että esimerkiksi hiusvärejä käyttävät naiset käyttävät myös muita kosmetiikkatuotteita enemmän kuin naiset, jotka kertoivat, etteivät koskaan käytä hiusvärejä”, Heikkinen kertoi. Lokakuussa kerätään varoja rintasyöpätutkimukseen Roosa nauha -keräyksellä. Lue lisää täältä. Lähde: The IndependentLUE MYÖS:
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Monet naiset kokevat miesten kanssa ystävystymisen helpommaksi – nämä 11 syytä selittävät miksi
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- Unohdatko muiden nimet helposti? Tämä simppeli keino auttaa jatkossa
- Varmista sähkökiukaan turvallisuus ennen joulua – näihin merkkeihin kannattaa puuttua heti
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia