Frozenin Elsaksi pukeutunut mies auttoi lumeen jymähtäneen poliisiauton liikkeelle – tilanteesta syntyi viraalivideo

Tilanteen päätteeksi ”Elsa” huvitti sivusta seuranneita niiaamalla heille.
Yhdysvalloissa Boston joutui lumimyräkän kouriin alkuviikosta, mikä aiheutti vaikeuksia paikalliselle poliisille, kun poliisiauto juuttui lumeen. Onneksi apu oli lähellä; Disneyn Frozen-animaation kuningatar Elsaksi pukeutunut mies tuli työntämään auton liikkeelle.
Pinteeseen kulkupelinsä kanssa joutunut poliisi oli ollut syömässä The Gallows -gastropubissa, jonka ikkunoiden takaa ihmiset seurasivat kannustaen, kuinka ”Elsa” avusti auton liikkeelle.
”Poliisi tuli hampurilaiselle ja lähti, mutta jäikin lumeen kiinni”, gastropubin johtaja Allegra Wolff kertoi PEOPLE-lehdelle.
”Meillä oli tosi vilkasta ja Elsa sekä hänen ystävänsä tulivat sisään ja tanssivat ympäriinsä cocktaileja nauttien”, hän jatkoi.
”Elsa oli ensimmäinen, joka juoksi ulos auttamaan. Se oli mahtavaa. Hän alkoi työntää autoa kaikella voimallaan ja lopulta sai auton irti”, Wolff kertasi tilannetta.
Pubissa ollut Chris Haynes kuvasi tilanteen videolle ja julkaisi sen Facebookissa, mistä se on lähtenyt nopeasti leviämään ja kerännyt tätä kirjoittaessa yli 6 miljoonaa katselua.
”Hän sanoi, että ’Halusin sopeutua joukkoon, joten laitoin tämän ylleni'”, Haynes kertoi Elsaksi pukeutuneesta miehestä PEOPLE-lehdelle.
”Kukaan ei edes tiennyt poliisin olevan jumissa, mutta hän juoksi ulos auttamaan”, hän jatkoi.
Viraalivideo herätti tietysti kysymyksiä siitä, kuka Elsaksi pukeutunut mies oikein on. PEOPLE sai sen selville: Elsan asussa poliisin pelastavana enkelinä toimi 37-vuotias bostonlainen asianajaja Jason Triplett.
Triplettin mukaan Elsa-tempaus johtui lumimyräkän synnyttämästä mökkihöperyydestä. Triplett vähätteli sankarillista tekoaan ja sanoi hänen kuuluisuutensa olevan yhtä haihtuvaa kuin lumi kuumana päivänä.
”Kaikki pääsevät tästä yli iltapäivään mennessä”, hän totesi PEOPLE:lle keskiviikkona.
”Mutta jos tämä on minun 15 minuutin hetkeni julkisuudessa, haluaisin hyödyntää sitä voidakseni tavata Adam Ripponin”, Triplett kertoi viitaten talviolympialaisissa tänä vuonna kilpailleeseen taitoluistelijaan.
Voit katso alta, kuinka ”Elsa” pelasti poliisin pinteestä ja jos video ei näy, löydät sen täältä.
Yup, that just happened.
Drag ‘Elsa’ just single-handedly pushed out a stuck police wagon.
Only in the South End and The Gallows.
Boston Police Department (Official), Disney, #bottomfriendlyfoods, #gallowsgroup, Blackbird Doughnuts, Banyan Bar + Refuge
Julkaissut Christopher B. Haynes 13. maaliskuuta 2018
Lähde: PEOPLE
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?