Elämä paranee iän myötä – tutkimus osoitti luottamuksen lisääntyvän vanhetessa
Kuva: Fotolia
Luottamuksen lisääntymisestä on paljon iloa hyvinvoinnille.
Joukko tutkimuksia on osoittanut ikääntymisessä olevan myös todella hyvä puoli: ikääntyessä ihmisillä on taipumusta tulla onnellisemmiksi ja olla tyytyväisempiä elämiinsä. Huffington Post kertoo Buffalon yliopiston ja Northwestern-yliopiston tutkimuksen vihjaavan yhden mahdollisen syyn hyvinvoinnin parantumiselle olevan se, että ihmiset ovat luottavaisempia ikääntyessään, mikä puolestaan tuo mukanaan useita hyötyjä heidän hyvinvointia ajatellen. ”Kun ajatellaan vanhuutta, usein ajatellaan rappeutumista ja menetyksiä”, yksi tutkimuksen kirjoittajista, Northwesternin sosiaalipolitiikan professori Claudia Haase kertoi tiedotteessa. ”Mutta kasvava joukko tutkimuksia osoitaa, että jotkut asiat parantuvat ikääntyessä”, hän jatkoi. Huffington Postin mukaan ensimmäisessä tutkimuksessa tutkijat perehtyivät iän ja luottamuksen väliseen kytkökseen apunaan noin 200 000 tutkimukseen osallistunutta ihmistä 83 eri maasta viimeisten 30 vuoden aikana. Toinen tutkimus seurasi 1 200 eri ikäisiä amerikkalaisia ajan myötä. Kumpikin tutkimus paljasti ihmisten olevan luottavaisempia ikääntyessään. Tutkijoiden hypoteesi on, että ikääntyessä ihmisillä on enemmän taipumusta nähdä hyvää muissa ja antaa anteeksi heidän epäilyksensä. Lisääntynyt luottamuksen määrä vuorostaan johti parannuksiin hyvinvoinnissa ja onnellisuudessa. ”Luottamus voi olla hyödyksi hyvinvoinnille, koska luottamuksen tunne muissa mahdollistaa, että voimme saada tukea, lohtua ja mielihyvää sosiaalisista ihmissuhteista”, Haase sanoi. ”Enemmän luottavat ihmiset ovat myös onnellisempia… Lisäksi tutkimuksemme osoittaa, että enemmän luottavat ihmiset eivät ole pelkästään onnellisempia tänään, vaan heidän onnellisuutensa kasvaa myös ajan myötä”, hän päätti. Tutkimus julkaistiin netissä Social Psychological and Personality Science -julkaisussa. Lähde: Huffington PostLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 5 hyvin arkista tapaa, joilla vahingoitat hiuksiasi
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- Mikä on seksikkäintä, mitä nainen voi pukea päälleen? Miehet vastasivat
- Riitelettekö näin? Nämä 5 merkkiä paljastavat toksisen parisuhteen
- Täytitkö 40? Nämä muutokset voivat tulla vähitellen vastaan
- Älä luovu näistä 12 asiasta varsinkaan parisuhteen vuoksi
- 10 syytä, joiden vuoksi moni avioliitto päättyy eroon
- Näitä 6 asiaa ei kannata tehdä juuri ennen seksiä – yksi kohta yllättää
- 7 asiaa, joita et naisystävänä saisi laiminlyödä
- Kesä koettelee monen parisuhdetta – tämä ongelma toistuu vastaanotoilla
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- Oletko erityisherkkä? Katso, kuinka moni näistä 10 merkistä osuu sinuun
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Haluatko exäsi takaisin? 10 neuvoa ennen kuin otat yhteyttä
- Nämä 10 virhettä voivat pilata suhteen heti alkuunsa – älä tee niitä uuden poikaystävän edessä
- Pesetkö hiukset yleensä iltaisin? Tätä tapaa kannattaa harkita uudelleen
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa