Céline Dion imitoi taitavasti Cheriä, Rihannaa ja Siaa – katso hauska video
Imitaation ohessa Dion hassuttelee muun muassa matkimalla imitoimiensa artistien tyyliä ja tapaa esiintyä.
Upean äänen omaava, rakastettu laulaja Céline Dion vieraili vasta Jimmy Fallonin isännöimässä talk show’ssa ja osallistui ohjelman Wheel of Musical Impressions -osuuteen. Osuuden ideana on, että vieraileva artisti sekä Fallon laulavat koneen arpomia lauluja imitoiden eri artistejea, jotka myös arvotaan. Dion sai imitoitavakseen Cherin, Rihannan ja Sian tyylit laulaa ja esitti heitä imitoiden muun muassa lastenlauluja. Hän osallistui imitointiin myös Fallonin osuuksien aikana matkien esimerkiksi Michael Jacksonia. Dion myös hassutteli imitaation lomassa, sillä imitoidessaan Rihannaa hän pyöritteli takamustaan ja Sia-imitaation aikana peitti kasvonsa muun muassa hiuksillaan, kuten Sia itsekin tekee. Fallonin The Tonight Show’n YouTube-kanavalla julkaistua videota on katsottu jo huimat yli 11 miljoonaa kertaa ja se on kerännyt myös paljon positiivisia kommentteja.Voit katsoa Dionin mainiot imitaatiot jutun yllä olevasta videosta.
Myös popparit Ariana Grande ja Christina Aquilera ovat osallistuneet Wheel of Musical Impressions -osuuteen Fallonin ohjelmassa ja olemme julkaisseet niistä artikkelit aiemmin Nainen.comissa. Voit katsoa Granden imitaatio-videon täältä ja Aquileran vastaavan täältä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yhden aistin heikkeneminen voi paljastaa kohonneen riskin sydänsairaudelle
- 7 pientä arjen tekoa, jotka vievät kohti kesäkuntoa – aloita jo tänään
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Näin kävellessäsi kehosi joutuu turhaan koetukselle – tämä virhe on yleinen
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- Näistä merkeistä tiedät, että mies haluaisi vetää sinut syliinsä ja suudella
- 10 tapaa, joilla mies yrittää flirttailla (ja onnistuu lähinnä ärsyttämään)
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Nämä värit tekevät vaikutuksen miehiin – kokeile seuraavilla treffeillä
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Jos teet tätä nukkuessasi, on aika hakeutua lääkäriin
- 16 asiaa, joita tämän päivän lapset eivät voi ymmärtää – muistatko sinä nämä?
- Mikä on pitkän parisuhteen salaisuus? Kaikki tiivistyy kolmeen asiaan
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Tämä testi kertoo, oletko epäterveessä suhteessa – vastaa rehellisesti
- Oman terveyden kanssa ei kannata leikkiä – 6 asiaa, joista lääkärille pitää kertoa totuus
- Miksi puolisot alkavat näyttää toisiltaan? Tätä et ehkä haluaisi kuulla