Älä aloita tätä tapaa avioliitossa – lisää eron riskiä

Tutkimus on paljastanut, kuinka yhden tietyn tavan aloittaminen häiden jälkeen voi nostaa eroamisen riskiä.
Osalla ihmisistä ei ole mitään sitä vastaan, kun taas toiset eivät pidä siitä joko itse tai eivät tykkää, jos tämä kuuluu kumppanin aktiviteettihin – kyse on pornon katsomisesta. Uusi tutkimus on kuitenkin osoittanut, että naimisissa olevien kohdalla se saattaa hyvinkin kuulua jälkimmäiseen kategoriaan.
Women’s Healthin mukaan tutkimus toi ilmi, että todennäköisyys eroamiselle oli suurempi heillä, jotka aloittivat pornon katsomisen mentyään naimisiin, verrattuna heihin, jotka pysyttelivät erossa pornosta avioiduttuaan.
Tutkimusta varten Oklahoman yliopiston tutkijat analysoivat kansallisesti edustavan kyselyn tietoja, jotka on kerätty tuhansilta amerikkalaisilta aikuisilta. Osallistujia haastateltiin kahden vuoden välein kolmena eri ajankohtana pornon katsomisestaan sekä siviilisäädystään.
Women’s Healthin mukaan tutkimuksessa paljastui, että pornon katsomisen aloittaminen tuplasi osallistujien avioeron riskin, mutta vaikutus oli entistä vahvempi naisten osalta; se kolminkertaistui kuudesta prosentista 18 prosenttiin. Pornon katsomisen lopettaminen taas laski riskin takaisin kuuteen prosenttiin.
Myös iällä oli vaikutusta, sillä mitä nuoremmasta oli kyse, sitä todennäköisemmin porno vaikutti negatiivisesti avioliittoon. Jos taas on kyse uskonnollisesta henkilöstä, ei pornolla ole potentiaalista vaikutusta.
Women’s Healthin mukaan kummallista kyllä niiden ihmisten kohdalla, ketkä kertoivat olevansa onnellisia avioliitossaan ja sitten alkoivat katsoa pornoa, todennäköisyys eroamiselle kahden vuoden sisään nelinkertaistui. Tutkijat uskovat sen johtuvan siitä, että heidän yksityiset katseluhetkensä ovat kenties yllättäen paljastuneet – ja näin saaneet kumppanin ajattelemaan asioita uudelleen.
On kuitenkin syytä huomata, että tutkimus osoittaa vain yhteyden pornon ja lisääntyneiden avioerojen määrien välillä, mutta ei osoita pornon aiheuttaneen niitä, joten se ei välttämättä ole niin paha asia kuin tutkimus antaa ymmärtää.
Olemme aiemmin kertoneet, kuinka naiset katsovat miehiä enemmän pornoa mentyään naimisiin sekä julkaisseet listan syistä, miksi pariskuntien kannattaisi katsoa pornoa yhdessä.
Jos haluat perehtyä uuteen tutkimukseen enemän, voit lukea siitä lisää täältä.
Lähde: Women’s Health
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ota nämä 10 rutiinia osaksi aamujasi, ja elämänlaatusi paranee
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä