Tutkimuksen mukaan 94% miehistä, eli todennäköisesti myös kumppanisi, on nähnyt tätä seksiin liittyvää unta
Alitajunta säätelee unia, joten niitä harvoin voi itse hallita, mutta mitä se tarkoittaa, kun suurin osa ihmisistä näkee samaa unta?
Arvatenkin seksiin liittyvät unet ovat hyvin yleisiä, sekä miehillä, että naisilla. Mutta yksi seksiin liittyvä uniaihe on kuitenkin varsin yleinen miesten keskuudessa: Tuoreen tutkimuksen mukaan, 92 % miehistä on nähnyt unta seksistä entisen kumppanin kanssa.
Pandemian vaikutus uniin
Viime vuoden lokakuussa julkaistun, IllicitEncouters-sivuston tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yleisimmät seksiin liittyvät unet miesten ja naisten keskuudessa. Vain 54 % naisista on nähnyt unta seksistä entisen kumppanin kanssa, naisilla yleisin seksiin liittyvä uni liittyi seksiin ystävän kanssa. Mikä saa sitten miehet uneksimaan entisestä kumppanista?
Seksi- ja rakkausvalmentaja ja kirjailija Suzannah Weiss uskoo, että pandemia on aiheuttanut omalta osaltaan yleisen uniaiheen. On mahdollista, että yhteydenpito entiseen kumppaniin on yleistynyt ja myös lohtua haetaan ns. entisestä, tutusta elämästä, jossa entinen kumppani oli mukana. Uni seksistä entisen kumppanin kanssa saattaa myös kieliä siitä, että jotain on jäänyt selvittämättä edellisessä suhteessa.
Psykologi ja sukupuoli- ja läheisyysvalmentajan, tohtori Lori Beth Bisbeyn mielestä uni seksistä entisen kumppanin kanssa saattaa myös yksinkertaisesti kertoa siitä, että unen näkijä kaipaa sitä seksielämää, mitä koki entisen kumppanin kanssa. Bisbey huomauttaa, että on hyvin tavallista verrata nykyistä suhdettasi aiempiin.
Muita yleisiä seksiin liittyviä unia oli seksiuni, jossa jokin menee kiusallisesti pieleen, ryhmäseksiuni ja seksi julkkiksen kanssa.
Oletko sinä nähnyt unta seksistä entisen kumppanin kanssa? Jaa juttu ja aloita keskustelu ystävien kanssa!
Lähde: Best Life
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yhden aistin heikkeneminen voi paljastaa kohonneen riskin sydänsairaudelle
- 7 pientä arjen tekoa, jotka vievät kohti kesäkuntoa – aloita jo tänään
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Näin kävellessäsi kehosi joutuu turhaan koetukselle – tämä virhe on yleinen
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- Näistä merkeistä tiedät, että mies haluaisi vetää sinut syliinsä ja suudella
- 10 tapaa, joilla mies yrittää flirttailla (ja onnistuu lähinnä ärsyttämään)
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Nämä värit tekevät vaikutuksen miehiin – kokeile seuraavilla treffeillä
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Jos teet tätä nukkuessasi, on aika hakeutua lääkäriin
- 16 asiaa, joita tämän päivän lapset eivät voi ymmärtää – muistatko sinä nämä?
- Mikä on pitkän parisuhteen salaisuus? Kaikki tiivistyy kolmeen asiaan
- Tämä testi kertoo, oletko epäterveessä suhteessa – vastaa rehellisesti
- Miksi puolisot alkavat näyttää toisiltaan? Tätä et ehkä haluaisi kuulla
- Oman terveyden kanssa ei kannata leikkiä – 6 asiaa, joista lääkärille pitää kertoa totuus