Tällaisia seksiunia ihmiset näkevät eniten – naisten ja miesten yleisimmät unet eroavat toisistaan
Seksiunien näkeminen on tavallista ja varsin yleistä. Tutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisista (86 %) näkee seksiunia, ja vajaa viidennes (17 %) näkee niitä jopa viikoittain tai useammin.
Tuore kysely on paljastanut, minkälaisiin asioihin seksiunet liittyvät yleisimmin, kertoo Metro. Varatuille tarkoitettu Illicit Encounters -deittisivusto on teettänyt tuhannelle naiselle ja tuhannelle miehelle kyselyn, jonka mukaan seksiunia nähdään yleisimmin seksin harrastamisesta ystävän tai ex-kumppanin kanssa – sukupuolesta riippuen.
Kyselyyn vastanneista naisista hieman alle kolme neljästä kertoi nähneensä unta seksin harrastamisesta ystävänsä kanssa, kun taas 68 prosenttia oli nähnyt unta seksistä työkaverin kanssa. Kolmanneksi yleisin naisten seksiuni oli seksin harrastaminen tuntemattoman kanssa (62 %), mitä seurasivat seksiuni omasta kumppanista (58 %) sekä uni, jossa oma kumppani on uskoton (57 %).
Miesten yleisimmät seksiunet ovat sen sijaan melko erilaisia. Yleisimpänä on seksiuni ex-kumppanista, joita peräti 92 prosenttia miehistä kertoi nähneensä – naisista samaa sanoi vain 54 prosenttia.
Toisena miesten seksiunien listalla on nolo seksiuni, jossa jokin menee pieleen (76 %), ja kolmantena seksiuni ryhmäseksistä (72 %). Kaksi kolmesta miehestä (68 %) kertoi nähneensä seksiunta julkkiksesta ja top viiden viimeisenä oli uni seksin harrastamisesta julkisella paikalla (59 %).
”Naiset näkevät paljon todennäköisemmin seksiunta henkilöstä, joka on heille läheinen ja jota he salaa himoitsevat, kun taas miehet palaavat menneisiin huippuhetkiin – näkevät uudelleen menneitä seksikohtaamisia ensirakkauden ja muiden ex-kumppaneiden kanssa”, seksi- ja parisuhdeasiantuntija Jessica Leoni kertoi Metrolle.
Alta näet vielä kyselyn tulosten top 10 -listat.
Naisten yleisimmät seksiunet:
- Seksiä ystävän kanssa
- Seksiä työkaverin kanssa
- Seksiä tuntemattoman kanssa
- Seksiä nykyisen kumppanin kanssa
- Kumppani on uskoton
- Seksiä ex-kumppanin kanssa
- Seksiä julkkiksen kanssa
- Seksiä pomon kanssa
- Ryhmäseksiä
- Seksiä jonkun sellaisen kanssa, ketä inhoaa
Miesten yleisimmät seksiunet:
- Seksiä ex-kumppanin kanssa
- Noloja seksiunia, joissa jokin menee pieleen
- Ryhmäseksiä
- Seksiä julkkiksen kanssa
- Seksiä julkisella paikalla
- Kumppani on uskoton
- Seksiä, johon liittyy BDSM
- Seksiä työkavarin kanssa
- Seksiä ystävän kanssa
- Seksiä tuntemattoman kanssa
Mitä tällaiset seksiunet voivat tarkoittaa? Unia analysoiva psykologi kertoi seksiunien merkityksistä ja voit lukea aiheesta lisää täällä.
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haluatko vahvemmat hiukset ja kynnet? Lisää nämä 7 biotiinipitoista ruokaa lautaselle
- Mitä tarkoittaa, jos näet unta ihmisestä, jota et tunne? Tulkinta voi yllättää
- Näistä merkeistä tunnistat kontrolloivan kumppanin – 9 varoitusmerkkiä
- Kesälläkin vesi kannattaa juoda ennemmin kuumana – tässä 12 syytä miksi
- Odottamaton syy voi pysäyttää käsimatkatavarat turvatarkastuksessa – näin vältät viivästyksen
- Jos uni ei ota tullakseen, ota lusikallinen tätä herkkua
- Mitä naiset arvostavat miehissä? Tältä näyttää 20 ominaisuuden lista
- Helteellä kuuma suihku voi olla kylmää tehokkaampi viilentäjä
- Miksi lentotila on yhä pakollinen? Taustalla ei ole niinkään onnettomuusriski
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen
- Nämä 12 asiaa kertovat, oletko hyvä kumppani