3 tutkimuksin todettua syytä, miksi sarkastiset ihmiset ovat älykkäämpiä

Jos suosit sarkasmia, voit hyvin olla älykkäämpi kuin muut.
Sarkasmi ei ole kaikkien mieleen, sillä osa voi mieltää sen epäystävälliseksi ja se voi aiheuttaa myös pahennusta. Tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että sarkasmi voi jopa vahvistaa vilpittömyyttä ihmissuhteissa, kun osapuolet ovat kanssakäymisissä rehellisesti toistensa kanssa.
Sarkasmilla voi olla Lifehackin mukaan myös monia hyödyllisiä tarkoituksia, kuten jännittyneen ilmapiirin keventäminen tai rehellisen näkemyksen tuominen esiin, mitä muut eivät uskaltaneet sanoa ääneen. Sarkasmi antaa myös mahdollisuuden purkaa ja ilmaista turhautumista terveellä tavalla, joka usein huvittaa.
Sarkasmia on kutsuttu nokkeluuden alhaisimmaksi muodoksi, kun taas kirjailija Oscar Wilde on todennut, että sarkasmi on älykkyyden korkein muoto. Wilden kommentille löytyy tukea tieteen maailmasta: Lifehackin mukaan Harvardin ja Columbian yliopistojen tutkijat ovat löytäneet osoituksia siitä, että sarkastiset ihmiset ovat muita älykkäämpiä – alla kolme syytä, miksi näin on:
1. Heidän täytyy ajatella enemmän
Sarkasmi vaatii enemmän ajattelua. Jonkun tokaisuun vastaaminen ei-sarkastisesti on melko helppoa eikä aivojen täydy suorittaa akrobatiaa vastauksen keksimiseksi. Sarkastinen vastaus sen sijaan vaatii enemmän ajattelua samassa ajassa ja vaikka se voi vaikuttaa pieneltä asialta, Lifehackin mukaan se silti lasketaan harjoitukseksi aivoille. Vastausta miettiessä joutuu ottamaan huomioon odotetun vastauksen verrattuna siihen, miltä itsestä todella tuntuu ja niitä yhdistellään mielessä nopeasti luodakseen vastauksen, joka on sekä hauska että kryptinen. Näin muut eivät aina tajua, kun toinen ihminen on ollut sarkastinen.
2. He tunnistavat enemmän mahdollisuuksia
Sarkasmilla vaikuttaisi olevan mahdollisuus avata mieltä laajemmille mahdollisuuksille ja ajattelemaan ”laatikon ulkopuolelta”. Harvardin ja Columbian tutkijat saivat selville, että sarkastisten kommentteja kertovat ja kuulevat suoriutuivat luovuustesteistä jopa kolme kertaa paremmin. Pelkästään altistuminen sarkasmille omasi Lifehackin mukaan yllättävän hyödyn: 75 prosenttia sarkastiselle sisällölle altistuneista keksi ratkaisun hankalaan luovuustehtävään verrattuna vain 25 prosenttiin heistä, jotka altistuivat vilpittömälle sisällölle.
3. He osaavat ajatella abstraktimmin
Sarkasmin ja älykkyyden todella yhdistää se, että sarkasmi avaa oven abstraktille ajattelulle, mikä on Lifehackin mukaan pitkään ollut kytköksissä korkeampaan älykkyyteen. Loppujen lopuksihan vain abstrakti ajattelu merkittävästi erottaa ihmiset eläimistä. Harvardin tutkijoiden mukaan sarkasmi voi hyödyttää jopa työpaikalla, missä abstrakti ajattelu on usein tuottavaisuuden kannalta todella arvokasta. Tutkijoilla oli kuitenkin varoituksensa: varmista, että työkaverisi ymmärtävät sarkasmisi. Tutkimuksessa selvisi, että kaikki eivät ole vastaanottavaisia sarkastiselle huumorille ja se voi saada ihmisiä tuntemaan olonsa jännityneeksi – hyödynnä sarkasmiasi siis niiden kanssa, ketkä sitä todella ymmärtävät.
Lähde: Lifehack

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näin saat kenet tahansa rakastumaan itseesi – helppo katsekikka, jota kutsutaan ”rakkauden silmätempuksi”
- Lentoemäntä paljastaa: Nämä kaksi koodisanaa kertovat, että miehistö pitää sinua seksikkäänä
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta