20 asiaa, joihin vain kissojen kanssa tekemisissä olevat ihmiset voivat samaistua
Yllättävistä oksennuksista lattialla vaatehuoneen kätköihin kadonneeseen kissaan, nämä asiat ovat samaistuttavia vain kissaihmisille.
Pehmoiset, suloiset ja kehräävät kissat osaavat hurmata ja valloittaa koko sydämen. Pure Wow’n mukaan pohjimmiltaan kissat eivät kuitenkaan ole niinkään lemmikkejä, vaan enemmänkin kämppiksiä -joiden kissanhiekkalaatikon joutuu ihminen siivoamaan.
Kissojen kanssa elämä ei käy tylsäksi, ainakaan pitkäksi aikaa, sillä kissa kyllä keksii kaikenlaista kanssaan asustavien ihmisten pään menoksi. Kirjailija Terry Pratchett onkin sanonut, että muinaisina aikoina kissoja palvottiin jumalina ja ne eivät ole koskaan unohtaneet sitä.
Moni kissanomistaja ja kissaihminen voi luultavasti allekirjoittaa Pratchettin väitteen. Tämän väitteen lisäksi vain todennäköisesti kissanomistajat, kissaihmiset ja (paljon) kissojen kanssa tekemisissä olevat henkilöt voivat samaistua näihin 20 asiaan:
- Helvettikään ei vedä vertoja kissalle, joka on hellästi ja rakastavasti otettu syliin.
- Kissat osaavat teleportata: jätä vain tyhjä pahvilaatikko, lakku, rasia tai muuta sellaista esiin ja yhtäkkiä kissasi löytyy sen sisältä.
- Heräsitkö pään rapsutteluun? Se tarkoittaa sitä, että on aamupalan aika!
- Kissat ovat keksineet ja tehneet täydelliseksi niin sanotun resting bitch face -ilmeen, eli kun neutraali ilme näyttääkin vakavalta, vihaiselta, ärtyneeltä tai nyrpeältä, vaikka ei olisi tarkoitus.
- Kissat todella hallitsevat pahalta haisevan hengityksen.
- Jos et ole varuillasi, saatat astua pieneen oksennuslänttiin, karvapalloihin tai hiekkalaatikon muruihin.
- Pahimmassa tapauksessa jos et katso, minne astut, saattaa alle jäädä karvakaverin häntä, ja jos niin käy, et saa sitä ikinä anteeksi.
- Kuuluuko töminää? Ei, se ei ole lauma villipettoja, vaan 3-4 kiloinen karvapallo juoksee ympäri kotia.
- Kuinka helppoa on hukata kissa omassa kodissaan, kodin koosta huolimatta.
- Kuinka helppoa on hukata kissa yhteen huoneeseen – etenkin vaatehuoneeseen tai minne tahansa, missä on pieniä, pimeä nurkka.
- Instagramisi syöte on 10 prosenttia ruokaa, 10 prosenttia ystäviä ja perhettä ja 80 prosenttia kissoja. Okei, ehkä viisi prosenttia muita ihmisiä ja 85 prosenttia kissoja.
- Jos kodissasi ei lentele kärpänen, kissasi on nähnyt kummituksen.
- Jätä jotain (yö)pöydälle ja kissa koettaa pudottaa sen lattialle, tuijotettuaan sitä ensin tovin.
- Kello 23 on täysin hyvä aika riehaantua ja aloittaa ravi pitkin kotia.
- Samoin kello 05 on aivan oivallinen aika samaan tarkoitukseen.
- Heti kun avaat tietokoneen, on kissalla päikkäriaika – näppäimistön päällä.
- Uunituore sohvasi käy myös hyvin raapimapuuksi.
- Mielestäsi fyysikan lakien mukaan ei olisi mahdollista, että kissa osaa hypätä yöpöydältä vaatekaapin ylähyllylle, mutta jotenkin kummasti se siinä vain onnistuu.
- Totuus on se, että ihmisten pitää vain hyväksy, että ainoastaan silloin ohjat ovat heillä, kun kädessä on laserosoitin.
- Tämä kaikki on kuitenkin sen arvoista jo niiden hetkien takia, kun kissa laittaa tassunsa kädellesi tultuaan viereesi nukkumaan tai vain käpertyy lähellesi, tulee syliisi kehräämään sekä ”leipomaan” ja tekee jotain hassua, saaden sinut nauramaan.
Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry (SEY) arvioi vuonna 2018, että Suomessa hylätään vuosittain 20 000 kissaa. Jos otat kissan (tai muun lemmikin), pyri huolehtimaan siitä sen eliniän ajan – älä hylkää sitä. Jos tilanteesi muuttuu ja et voi enää huolehtia lemmikistäsi, koeta löytää sille uusi koti. Jos taas löydät lemmikin, ota yhteyttä esimerkiksi paikalliseen löytöeläintaloon tai hyödynnä Karkurit-sivustoa, jotta lemmikki saadaan turvaan. Jos mietit lemmikin ottamista, kannattaa muistaa, että löytöeläintaloissa on monia huolenpitoa ja rakkautta kaipaavia eläimiä odottamassa uutta kotia. Lue lisää kodittomista eläimistä ja löytöeläimistä SEY:n sivuilta täältä.
Lähde: Pure Wow
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa