15 syytä, miksi opettajana oleminen on maailman parasta työtä

Maailman opettajien päivän kunniaksi listattiin opettajan työn parhaita puolia.
Etenkin lapsilla mielipiteet opettajista voivat vaihdella yhdenkin päivän aikana laidasta laitaan – milloin opettaja on inhottava, kun antaa läksyjä, milloin kiva, kun tunnilla tehdään jotain hieman rennompaa. Vaikka opettaja ei aina olekaan luokkahuoneen suosituin henkilö, on ammatissa paljon hyviä puolia.
Koska 5. lokakuuta vietetään vuosittain maailman opettajien päivää, on alle listattu 15 syytä, miksi opettajan työ on maailman paras työ.
1. Koska vietät arkipäivisin paljon aikaa lasten ja/tai nuorison kanssa, pysyt nuorena ja ajan tasalla nuorten tavoista puhua, tyylistä ja musiikista.
2. Sinulla on suuri vaikutus muiden elämään, vaikka et sitä itse tiedostaisi. Et ehkä koskaan saa tietää, kuinka monet lapset ovat painaneet viisaat sanasi mieleensä ja kertovat niitä omille lapsilleen tai omille oppilailleen myöhemmin.
3. Yksikään päivä ei ole samanlainen.
4. Rakennat positiivisia ihmissuhteita niin oppilaiden/opiskelijoiden, kollegoiden, vanhmpien kuin yhteisöjen kesken.
5. Olet roolimalli – sinulta tullaa kysymään neuvoja ja ohjeita ja se tuntuu hyvältä.
6. Lapset opettavat sinulle yhtä paljon kuin sinä heille. Jokaisella opettajalla on hetki, jolloin viaton oppilaan tokaisu iskee tajuntaan ja muuttaa tapaa nähdä asioita.
7. Nauru on osa työpäivääsi, koska oppitunneilla voi olla hauskaa.
8. Se hetki, kun oppilas sisäistää viimein, mitä olet koettanut opettaa. Kaikkien vaikeuksien jälkeen kun ymmärrys leviää oppilaan kasvoille, tunnet todella olevasi oikealla alalla.
9. Vanhemmatkin ovat ihan mukavia. Aina joukossa on heitä, jotka ovat vaikeita ja valittavat, mutta vastapainoksi on heitä, jotka ylistävät sinua työstäsi.
10. Saat ihania ystäviä – ja seuraa perjantai-illan olusille/siidereille työpäivän jälkeen – kollegoistasi, joilla on yhtä suuri palo opettamiseen kuin sinulla.
11. Saat nähdä, kuinka oppilaat pääsevät askeleen lähemmäs unelmiaan, kun siirtyvät kouluasteilta toiselle ja tiedostat, että sinulla oli siinä oma roolisi, mikä on tyydyttävä tunne.
12. Haaste saada oppilaat, jotka eivät pidä sinusta, oikeasti lopulta puolellesi ja pitämään sinusta.
13. Lasten väliset ystävyyssuhteet lämmittävät sinunkin sydäntäsi.
14. Kun oppilaat nauravat vitseillesi – varsinkin vanhemmat lapset. Ei ole helppoa saada teini-ikäisiä naurumaan kanssasi sen sijaan, että he nauraisivat sinulle.
15. Ne hetket, kun käyttämäsi ankarammat keinot toimivat. Et ehkä pidä komentamisesta ja lisätehtävien antamisesta tottelemattomille, mutta lopulta oppilaat ymmärtävät, miksi olit ankara heitä kohtaan ja kiittävät sinua myöhemmin.
Opettamisesta voi lopulta tulla niin iso osa elämääsi, että se ei tunnu vain työltä, johon kuuluu mukavat loma-ajat – etkä haluaisi vaihtaa mihinkään muuhun.
Lähde: Metro
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?