10 asiaa, joita nainen miettii uimapukuostoksilla
Kuva: Fotolia
Uima-asun ostaminen ei ole kaikista hauskinta touhua.
Keään on vielä aikaa, joten nyt on hyvä mahdollisuus kaikessa rauhassa alkaa etsiskellä sitä täydellistä uima-asua lämpimiä kelejä varten. Sellaisen shoppailu ei kuitenkaan ole yhtä mukavaa kuin vaateostoksilla käyminen ylipäänsä. Uimapukuostoksilla mielessä ehtiikin pyöriä erilaisia ajatuksia. Alla 10 sellaista. 1. ”Sovituskopin valaistus saisi huippumallinkin tuntemaan olonsa vähemmän viehättäväksi…” Pelkästään ajatus uima-asun sovittamisesta voi saada huonolle tuulelle – se on osoitettu tutkimuksellakin. 2. ”Menen niiiin salille tämän jälkeen.” Koska vielä ei ole tullut vastaan uikkaria, joka saisi ajattelemaan, että ’Nyt minä todellakin ansaitsen toisen palan kakkua.’ 3. ”Kukahan tätä on kokeillut aiemmin?” Vaikka uimapukua ei paljaalle vartalolle soviteta, ei silti voi olla miettimättä, ovatko kaikki noudattaneet sovituskoppietikettiä. 4. ”Miksi, oi miksi on pakko pitäytyä määrätyissä osissa bikineissä?” Yksikään nainen ei ole täysin samanlainen vartaloltaan kuin muut. Silti monissa paikoissa myydään uima-asuja setteinä; saatat kyllä mahtua yläosan suhteen asuun hyvin, mutta alaosa saisi olla eri kokoa. 5. ”En SUOSTU enää ostamaan kokoasuja.” Uimapuvut voivat olla anteeksi antavampia kuin bikinit, mutta toisinaan (etenkin, jos on laihtunut) iskee olo, että kroppaa haluaa esitellä kaksiosaisessa uima-asussa. Antaa mennä! (Ja tervetuloa bikinien vielä pelottavampaan maailmaan.) 6. ”Kuinkahan luotettavia nämä narut ovat…” Tiedät varmasti sen painajaismaisen tilanteen: nautit olosta auringossa ja yllättäen solmu aukeaa ja kaikki paljastuu. Valitettavasti sitä tapahtuu tosielämässä. 7. ”Tuleekohan tämän takia oudot rusketusrajat?” Olkaimet voivat mennä eri tavoin selkäpuolella ja kun on viettänyt riittävästi aikaa auringossa, voi selkä näyttää mielenkiintoiselta. 8. ”Miksi tämä on niin kallis?!” Uima-asut ovat yllättävänkin hintavia siihen nähden, kuinka pienistä vaatekappaleista voi olla kyse. 9. ”Hmh, eihän täällä ole kuin kahdenlaisia uimapukuja: teineille sopivia ja iäkkäille sopivia.” Missä ne 18-70-vuotiaiden uimapuvut ovat?! 10. ”Ehkä en edes tarvitse uimapukua tänä kesänä. Kuitenkin vain sataa paljon vettä.” Vaikka uima-asun hankkimisen jättäminen väliin kokonaan voi tuntua hyvältä idealta, on kesällä yksi hauskimpia tapoja viettää mennä perheen tai ystävien kanssa rannalle – ja läheistesi mielestä näytät hyvältä, oli uima-asusi sitten millainen tahansa. Älä siis lannistu, vaan suuntaa kauppohin ja etsi sinulle sopiva tyyli. Kerroimme vasta uimapukumuodin historiasta, voit katsoa sitä havainnollistavan videon täältä. Lähde: Woman’s DayLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Miehet jätetään usein näistä syistä – ero tulee monelle täysin puskista
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- ”Tavalliselta” niskajumilta tuntuva oire voi kertoa aivopaineen noususta
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- 25 asiaa, joille kannattaa sanoa “ei” ennen avioliittoa
- Ällöttävä fakta: 40 % pesee tämän vaatteen vain kerran vuodessa
- Oletteko olleet kihloissa näin kauan? Se voi olla huono merkki parisuhteelle
- 7 merkkiä, jotka kertovat että vaimosi on todellinen aarre
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista