Lanteet keinumaan: Tällaisilla tanssiliikkeillä näytät viehättävältä, toteaa tutkimus
Olipa kyse sitten hetken huvista tai pidempi aikaisesta suhteesta, hyödyntävät monet sinkut yökerhoja sekä baareja kumppania etsiessään, ja etenkin tanssilattialla koettavat kiinnittää kiinnostavan henkilön huomion.
The Independentin mukaan tutkimus on selvittänyt, minkälaisella tavalla naisten kannattaa tanssia, jos tarkoituksena on näyttää viehättävältä ja seksikkäältä mahdollisen kumppanin silmissä. Salaisuus on heiluttaa lantiota ja antaa liikkeen virrata vapaasti käsien ja jalkojen kautta.
Northumbrian yliopiston tutkijat käyttivät 3D liikkeenkaappausta (motion capture) nauhoittaakseen 39 naista, kun he tanssivat tavallisen rytmin tahtiin. Tutkijat sitten muuttivat naisten liikkeet tietokoneella luoduiksi hahmoiksi, poistaen viitteet naisten ulkonäöistä.
The Independetin mukaan 57 miestä ja 143 naista myöhemmin arvioivat näiden 39 naisen tanssityylien tanssin laadun videolta. Tutkimuksessa todettiin, että on olemassa kolme tapaa tanssia, mitkä ovat osa parhaimpia tanssityylejä: enemmän lantion liikettä, enemmän epäsymmetristä reisien liikettä ja keskitasoisesti epäsymmetrisä käsien liikettä.
Tutkijoiden mukaan syyt näiden ominaisuuksien viehättävyydelle ovat se, että lantion liikutaminen on feminiinistä ja kyky liikuttaa raajoja epäsymmetrisesti (eli toisistaan riippumatta) voi olla osoitus hyvin kehittyneestä liikkeen kontrollista.
Tutkijat julkaisivat myös videon siitä, miltä hyvä tapa tanssia näyttää:
Vastaavasti taas alla oleva video näyttää, miten ei kannattaisi tanssia:
The Independentin mukaan tutkijat keskittyivät naisten tanssiliikkeisiin, koska miehistä on tehty vastaava tutkimus vuonna 2014. Silloin tutkimuksessa selvisi, että suuret, vaihtelevat pään, niskan ja vartalon liikkeet tekivät miehestä viehättävämmän ja samoin vaikutti oikean polven taivuttaminen ja kääntely.
Voit lukea lisää tutkimuksesta täällä.
Lähde: The Independent
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Näistä 8 merkistä tiedät, ettet saa tarpeeksi rautaa
- Nämä 10 merkkiä kertovat sinulle, että sinun pitäisi pudottaa painoa
- 10 vinkkiä sinulle, joka hikoilet helposti
- Näistä 7 merkistä tunnistat, että syöt liikaa sokeria – Ja siitä seuraa monta huonoa asiaa
- Suhtaudu ikääntymiseesi näillä positiivisilla tavoilla ja nautit elämästä enemmän
- Nämä 7 merkkiä kertovat, että sinun on vähennettävä alkoholinkäyttöäsi – heti!
- 10 yllättävää ruokaa, joita syömällä parannat krapulan
- Nämä 7 merkkiä kertovat, että teet liikaa töitä, ja nyt olisi syytä pysähtyä
- Et kuorsaa yöllä, jos käytät yöllä tätä asustetta – uniasiantuntijan neuvo
- Kun hiukset alkavat harmaantua, moni nainen tekee tämän kamalan virheen
- Tämä pariskuntien tapa ällöttää sivusta seuraajaa, mutta tekee suhteelle todella hyvää
- Nämä 7 kikkaa auttavat sinua juomaan ilman seuraavan päivän krapulaa
- 9 huolestuttavaa merkkiä, että juot liikaa alkoholia
- Et kuorsaa yöllä, jos käytät yöllä tätä asustetta – uniasiantuntijan neuvo
- Näistä 7 merkistä tunnistat, että syöt liikaa sokeria – Ja siitä seuraa monta huonoa asiaa
- Vältä aina näitä 9 asiaa, jos et saa unta
- 10 kätevää tapaa pudottaa painoa ilman liikuntaa
- Kun hiukset alkavat harmaantua, moni nainen tekee tämän kamalan virheen
- Nämä 10 merkkiä kertovat sinulle, että sinun pitäisi pudottaa painoa
- Jos juokset paljon, voit saada juoksijan kasvot – ei ole mieluinen asia