Yli 40-vuotiaan naisen ei tulisi syödä tätä aamulla liikaa
Aamiaisen sanotaan olevan päivän tärkein ateria, joten siihen kannattaa panostaa.
Yöunien jälkeen pitää täydentää energiavarastoja ja tasapainoinen aamiainen antaa runsaasti energiaa päivän askareisiin. Mutta kun täyttää 40-vuotta, aamupalaan on syytä panostaa entistä paremmin. Silloin ei kannata syödä aamupalaksi ihan mitä tahansa.
Nämä ruuat eivät sovellu 40-vuotta täyttäneen aamupalaksi
40-vuotiaana voi alkaa jo huomaamaan, että ruuansulatus on hidastunut siitä mitä se nuorempana oli. Sen takia joistakin ruuista voi saada ihan liikaa kaloreita, joka johtaa lihomiseen. Siksi tuossa iässä pitäisi alkaa syömään aamupalaa, joissa ei ole liikaa hiilihydraatteja mutta paljon terveellisiä rasvoja ja proteiineja. Välteltäviä aamupaloja ovat siten esimerkiksi vohvelit ja sämpylät.
Vehnäjauhoista tehdyt ruuat eivät ole kenellekään terveellisiä, mutta 40-vuoden iän ylittäneiden pitäisi vältellä niitä mahdollisimman paljon ja varsinkin aamupalassa. Myös sokeripitoiset aamupalat rasittavat elimistöä liikaa ja voivat johtaa esimerkiksi diabeteksen puhkeamiseen. Sellainen ruoka vähentää myös kollageenin tuotantoa, joka tekee vanhemman näköiseksi.
Makeiden leivonnaisten tai sokeripitoisen myslin sijaan ravitsemusasiantuntijat suosittelevat aamiaista, jossa on runsaasti aineenvaihduntaa kiihdyttäviä ravintoaineita.
Lähde: Antenne Bayern
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa