Yhdeksän erikoista faktaa naisten vartaloista – tiesitkö vielä näitä?
Esimerkiksi monissa tutkimuksissa on tullut ilmi mielenkiintoisia ja erikoisia, kenties yllättäviäkin, faktoja naisten vartaloista.
Jokainen nainen tietää paljon asioita vartalostaan – eläähän hän naisen kehossa. Naisten vartaloihin liittyy kuitenkin paljon myös mielenkiintoisia ja erikoisia faktoja, joista ei välttämättä ole koulunpenkillä oppinut eikä välttämättä tule koskaan lukeneeksi mistään.
Cosmopolitan koosti yhteen yhdeksän tällaista faktaa, jotka räjäyttivät toimituksen väen tajunnan. Suomensimme lehden listaamat mielenkiintoiset faktat naisten vartaloista alle.
Sinulla on syntyessäsi miljoonia munasoluja ja enempää ei tule
Cosmopolitanin mukaan kun olet ollut vasta 20-viikkoinen sikiö äitisi kohdussa, sinulla on jo ollut 6-7 miljoonaa munasolua. Tästä eteenpäin varhaismunasolujen, oosyyttien määrä luonnostaan laskee – paljon. Syntyessään tyttövauvalla on 1-2 miljoonaa munasolua ja murrosiässä määrä on lähempänä 400 000. 37-vuotiaaksi tullessa niitä on edelleen paljon: Cosmopolitanin mukaan noin 25 000. Vaihdevuosienkin aikaan naisella voi olla vielä tuhat munasolua jäljellä.
Vasen rintasi on todennäköisesti suurempi kuin oikea
Rintoja voi ajatella sisaruksina, ei kaksosina. Cosmopolitanin mukaan monet tutkimukset ovat osoittaneet, että epäsymmetrisyys on todella yleistä ja vasen rinta on usein täyteläisempi kuin oikea. Annals of Plastic Surgery -journalissa julkaistun tutkimuksen mukaan näin on 62 prosentilla naisista. Ero on usein hienoinen ja luultavasti huomaamaton rintaliivejä käyttäessä. Tutkijat ovat kuitenkin todenneet, että noin kymmenellä prosentilla naisista eron huomaa selkeämmin.
Emättimessäsi on terveellisiä bakteereja
Vatsan mikrobiomista, probiooteista ja ruoansulatuskanavan bakteeritasapainosta ja sen vaikutuksista niin mielialaan kuin immuunijärjestelmään on puhuttu paljon. Tässä tohinassa on saattanut unohtua, että emättimessä on aivan oma bakteerien ekosysteemi. Cosmopolitanin mukaan ne tuottavat maitohappoa ylläpitääkseen emättimen luontaisen alhaisen pH-ympäristön ja tehdäkseen siitä epäsoveltuvan ympäristön ikäville pöpöille. Tutkimuksissa on havaittu, että terveellinen tasapaino emättimen mikrobeja voi pitää sukupuolitauteja, hiiva- ja virtsatietulehduksia sekä bakteerivaginoosia loitolla.
Naisten mahtavat lihakset
Miehet saattavat olla fyysisesti vahvempia, mutta tämä raaka voima on melko lyhytaikaista. Naisilla lihakset sen sijaan pysyvät vahvana pidempään ja palautuvat nopeammin. Cosmopolitanin mukaan naisten lihakset eivät väsy niin nopeasti kuin miesten. Eri journaleissa, kuten Dynamic Medicine ja Applied Physiology, Nutrition andMetabolism, julkaistut tutkimukset ovat todenneet, että naisten lihakset ovat luonnostaan tehty kestävyyttä varten ja niissä on rautaista staminaa.
Seksin harrastaminen 1-2 kertaa viikossa tehostaa immuunijärjestelmää
Syljessä sekä nenän ja muiden ilma-aukkojen pinnoilla on eräänlaisia ’sotilaita’, IgA-vasta-aineita. Kun altistut flunssa- ja influenssapöpöille, ne käyvät niiden kimppuun ja hälyttävät loput immuunijärjestelmän joukoista paikalle. Pennsylvanialaisen Wilkes Universityn tutkijat saivat selville, että 1-2 kertaa viikossa seksiä harrastavilla ihmisillä on 30 prosenttia enemmän näitä pöpöjä vastaan taistelevia sotilaita kuin heillä, jotka harrastavat seksiä harvemmin tai eivät harrasta sitä ollenkaan.
Siittiöt voivat elää jopa viisi päivää lisääntymiskanavassa
Muutamat päivät ennen ovulaatiota tarjoavat yhtä mainiot olosuhteet siittiöille kuin ne olisivat viiden tähden majoituksessa, mikä auttaa niitä pysymään elossa ja liikkeessä. Cosmopolitanin mukaan nesteet muuttuvat märäksi, kermaiseksi ja valkoiseksi ja siitä kirkkaaksi, liukkaaksi ja joustavaksi. Tästä huolimatta vain pieni osa miljoonista laukeamisen aikana vapautuneista siittiöistä pääsee munajohtimiin asti – on kuitenkin hyvä muistaa, että raskautta varten tarvitaan vain yksi terve siittiö hengailemassa siellä, kohdatakseen juuri vapautuneen munasolun.
Kuukautisten aikana menetät vähemmän verta kuin saatat kuvitella
Vaikka se ei aina siltä näytä, kuukautisten aikana vuotanut verimäärä ei ole kovin suuri. National Institutes of Healthin mukaan suurin osa naisista yleensä menettää noin neljä ruokalusikallista verta kuukautisten vuotopäivien aikana. Jos kuitenkin vuodat niin paljon, että se tihkuu läpi siteestä tai tamponista tunnin tai kahden jälkeen, kannattaa käydä gynekologin juttusilla. Cosmopolitanin mukaan todella runsaat kuukautiset voivat olla merkki hormonaalisista tai muista ongelmista.
Nänniorgasmit ovat todellisia
Rintoja ei kannata unohtaa esileikin jälkeen ja jotkut naiset ovat kertoneet voivansa laueta vain nännejä stimuloimalla. Tässä on tiedettä takana. Cosmopolitanin mukaan Journal of Sexual Medicinessajulkaistu tutkimus hyödynsi magneettikuvausta selvittääkseen miten aivot reagoivat eri vartalon kohtien stimulointiin. Tutkimuksessa ilmeni, että nännien stimulointi sytytti samat osat aivoista kuin emättimen ja klitoriksen stimulointi.
Kuukautiskrampit voivat vaikuttaa aivoihin
Luultavasti jokainen nainen tietää, miten tympeitä kuukautiskrampit ovat. Niiden aiheuttama epämukavuus voi väliaikaisesti häiritä sinun keskittymistäsi ja aivojesi kykyä tehdä töitä täysillä, Pain-journalissa julkaistu tutkimus kertoo. Tutkijat laittoivat naiset tekemään muutamia kognitiivisia testejä mitatakseen keskittymiskykyä, valikoivaa ja jakautunut huomiointia sekä huomion vaihtumista. Tutkimuksessa ilmeni, että krampit heikensivät sitä, miten nopeasti ja oikein naiset tekivät testinsä verrattuna siihen, kun eivät kokeneet kuukautiskipuja. On hyvä muistaa, että jos kuukautiskivut ovat todella ikävät, jopa lamaannuttavat, on hyvä käydä gynekologin juttusilla. Niin PCOS kuin endometrioosi voivat olla erilaisten kuukautisvaivojen taustalla.
Lähde: Cosmopolitan
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?