Yhä harvempi suomalainen juo alkoholia – alkoholinkäyttö vähentynyt etenkin nuorilla aikuisilla
Alkoholin ostaminen alaikäisille sen sijaan on huolestuttavan yleistä, vaikka valtaosa aikuisista ei myönnä ostaneensa alkoholia alaikäisille.
Yhä harvempi suomalainen juo alkoholia, selvää Panimoliiton Taloustutkimuksella teettämästä kyselytutkimuksesta. Lisäksi kun alkoholia juodaan, sitä juodaan yhä harvemmin.
Etenkin nuoret aikuiset (18-24-vuotiaat) eroavat vanhemmistä ikäpolvista, sillä heistä lähes joka kolmas ei käytä alkoholia ollenkaan.
”Tämä vahvistaa käsitystä alkoholiin liittyvien asenteiden merkittävästä muutoksesta. Verrattuna vanhempiin ikäpolviin, nuoret aikuiset käyttävät alkoholia vastuullisesti”, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen kertoo.
Panimoliiton mukaan vastuullisemman juomisen lisäksi nuoret aikuiset käyttävät alkoholia yhä kohtuullisemmin. Kyselyssä 12 prosenttia vastaajista kertoi juovansa alkoholia viikoittain, kun kaksi vuotta sitten määrä oli 10 prosenttiyksikköä suurempi.
Aikuiset eivät myönnä ostavansa alaikäisille alkoholia
Vaikka alkoholinkäyttö on vähentynyt, on alkoholin ostaminen alaikäisille Panimoliiton mukaan huolestuttavan yleistä. Kyselyssä selvisi, että joka kolmas 15–17-vuotias nuori uskoo alkoholin ostamisen alaikäiselle olevan hyvin yleistä ja joka toinen melko yleistä; vain joka kymmenes arvioi alkoholin ostamisen alaikäisille olevan hyvin harvinaista.
”Kun joka toinen 15–17-vuotias kertoo, että täysi-ikäinen on ostanut hänelle alkoholia, on tulos huolestuttava. Aikuisten olisi tunnettava vastuunsa paremmin ja ymmärrettävä, että alkoholin ostaminen alaikäisille on väärin”, Pakarinen painottaa.
Tutkimuksessa silmiinpistävintä on, että 70 prosenttia aikuisista arvioi alkoholin ostamisen alaikäisille olevan hyvin tai melko yleistä. Kuitenkin 80 prosenttia sanoo, ettei ole koskaan ostanut alkoholia alaikäisille.
”Käsitys, jonka mukaan ”En minä, vaan ne muut” kiteyttää hyvin ristiriidan”, Pakarinen toteaa.
Panimoliiton mukaan mitä nuorempi aikuinen vastaaja on, sitä yleisempää alkoholin ostamisen alaikäisille uskotaan olevan. 18–24-vuotiaista peräti selvä enemmistö (91 %) arvioi alkoholin ostamisen alaikäiselle olevan vähintään melko yleistä; ja kuitenkin nuorista aikuisista valtaosa (87 %) ilmoittaa, ettei ole koskaan itse ostanut alkoholia alaikäiselle.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton tutkimukseen osallistui 1 502 mannersuomalaista, jotka olivat iältään 18-70-vuotiaita, ja he vastasivat online-kyselyyn Taloustutkimuksen kuluttajapaneelissa maalis-huhtikuussa. Alaikäisten osalta tutkimuksen kohderyhmänä oli sata 15–17-vuotiasta nuorta, joista osa vastasi kuluttajapaneelissa, osaa haastateltiin henkilökohtaisesti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos