WWF avasi talvilintukameran – yleisön pyynnöstä mukana toivottu uudistus
Livekamera kuvaa lintujen elämää vanhassa metsässä.
WWF:n suositussa Luontolivessä on avattu uusi kamera, jonka kautta katsoja pääsee seuraamaan lintujen talviruokintaa. Livekuvassa voi vilahtaa talitiaisten ja närhien lisäksi uhanalaisia töyhtö- sekä hömötiaisia ja hyvällä onnella jopa valkoselkätikka.
Livekamera on viety nyt toistamiseen suojeltuun vanhaan metsään Etelä-Karjalaan, missä kameran edustalla käy luontokuvajaa Hannu Siitosen mukaan melkoinen suhina. Siitosen mukaan ilahduttavaa on ollut se, että myös hömötiaisia on näkynyt.
”Suuri osa ihmisistä ei edes tiedä, millainen on vanha metsä. Tässä kamerassa näkee juuri tällaista monimuotoista metsää ja vanhan metsän lajeja, kuten hömötiaisia. Tämä on kuin näyteikkuna”, sanoo Siitonen, jonka kanssa WWF on toteuttanut talvilintukameran.
WWF:n mukaan varsinkin lisääntyneistä metsien hakkuista kärsivät hömö- ja töyhtötiainen ovat taantuneet viime aikoina huolestuttavan nopeasti.
”Suurin uhka nopeasti uhanalaistuneille hömö- ja töyhtötiaiselle ovat hakkuut ja metsien yksipuolistuminen. Talousmetsästä ei esimerkiksi hömötiaiselle löydy läheskään yhtä hyvin talviravintoa kuin vanhoista luonnonmetsistä”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen kertoo.
Toivotut äänet mukana
WWF kertoo saaneensa viime talvena livekamerasta paljon kiitosta erityisesti ihmisiltä, joilla on vaikeuksia päästä luonnonhelmaan tai joiden taloyhtiöissä lintujen talviruokinta on kielletty. Myös opettajilta ja lasten vanhemmilta tuli paljon kiitosta; lähetys auttoi opetuksessa ja lisäksi rauhoitti lapsia.
Katsojilla on kuitenkin ollut toiveita ja palautetta on annettu siitä, että lähetyksessä pitäisi olla äänet mukana. Tänä vuonna WWF päätti vastata toiveisiin.
”Talvilintukamerassa päätettiin nyt testata äänen käyttöä yleisön pyynnöstä. Jää nähtäväksi, miten hyvin laitteisto toimii läpi syksyn sateiden ja myrskyjen, sekä miten talven pakkaset vaikuttavat herkkään elektroniikkaan”, WWF:n digitaalisen viestinnän kehityspäällikkö Justus Hyvärinen sanoo.
Hyvärinen muistuttaa, ettei esimerkiksi jonkin matkan päässä kulkevan maantien ääniltä voi kuitenkaan täysin välttyä. Hänen mukaan lintujen ruokintapaikka on kuitenkin niin syrjäinen, että pääosin lähetyksessä kuullaan vain luonnon ääniä.
Talvilintukamera on osa WWF:n laajempaa Luontolive-palvelua, jonka suorissa lähetyksissä seurataan suomalaisen luonnon eloa. WWF:n sivuilta voit katsoa tallenteita aiemmista Luontolive-lähetyksistä, kuten suositusta Norppalivestä, ja talvilintukameran liveä voit seurata täällä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Kolme kysymystä, joiden avulla karsit sopimattomat deittikumppanit jo ensitreffeillä
- Näillä 38 kysymyksellä opit ystävästäsi enemmän kuin osasit odottaa
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen
- Ystävänpäivä lähestyy – näitä asioita naiset todellisuudessa toivovat kumppaniltaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Perheenäiti listaa viisi tapaa, jotka tekevät hänestä joidenkin mielestä huonon vaimon
- Kasvojen pieniinkin muutoksiin kannattaa kiinnittää huomiota – näitä ei kannata ohittaa
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Arki olisi helpompaa, jos sanoisimme nämä sanat useammin
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Pelkkä liikunta ei kumoa istumisen haittoja – tässä kriittinen raja, joka lisää kuolemanriskiä
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista