Viinipullo viikossa lisää naisten syöpäriskiä yhtä paljon kuin polttaisi 10 tupakkaa, väittää tutkimus
Miehillä riski kasvaa saman verran kuin polttaisi viisi tupakkaa.
Kohtuullinen alkoholinkäyttö on yhdistetty syöpäriskien kasvuun tuoreessa brittitutkimuksessa, kertoo The Independent. Viinipullon juominen viikossa lisää syöpään sairastumisen riskiä 5-10 tupakan polttamista vastaavan määrän.
BMC Public Health -journalissa julkaistun tutkimuksen mukaan viinipullo viikossa nostaa naisten syöpäriskiä saman verran kuin polttaisi kymmenen tupakkaa viikossa. Varsinkin rintasyöpään sairastumisen riski kasvaa.
Miehillä sen sijaan viinipullon juominen viikossa kasvattaa syöpäriskiä viiden tupakan polttamista vastaavalla tavalla. Riski kasvaa muun muassa suolisto-, maksa- ja ruokatorven syövän osalta.
The Independentin mukaan tutkijat selvittivät, että jos viikossa juo kolme pulloa viiniä, vastaa se samaa kuin mies polttaisi noin kahdeksan tupakkaa viikossa ja nainen 23 tupakkaa viikossa. Tutkijat totesivat, että pullo viiniä viikossa lisäsi syöpäriskiä tupakoimattomilla miehillä yhden prosentin ja naisilla 1,4 prosenttia.
Tutkimusryhmä arvioi, että jos tuhat tupakoimatonta miestä ja tuhat tupakoimatonta naista joisivat pullon viiniä viikossa elinaikanaan, sairastuisi noin kymmenen miestä ja 14 naista sen takia syöpään. Jos samainen määrä miehiä ja naisia joisi kolme pulloa viikossa läpi elämänsä, sairastuisi 19 miestä ja 36 naista syöpään.
”Pitkään on tiedetty, että runsas alkoholinkäyttö on kytköksissä suu-, kurkku-, kurkunpää-, ruokatorvi-, suolisto-, maksa- sekä rintasyöpään. Toisin kuin tupakoinnin kanssa, tätä ei ole laajasti ymmärretty kansan keskuudessa”, tutkimusta tekemässä ollut tohtori Theresa Hydes kertoi.
”Toivomme, että käyttämällä tupakkaa vertailukohteena, voisimme viestiä tätä asiaa tehokkaammin auttaaksemme ihmisiä tekemään valistuneempia elämäntapavalintoja”, hän lisäsi.
Hydes painotti, että tutkimus ei väitä, että kohtuullinen alkoholinkäyttö vastaa tupakointia, vaan löydökset heijastavat elinaikaista riskiä väestön kesuudessa.
”Yksilöllisellä tasolla alkoholin tai tupakoinnin edustama syöpäriski vaihtelee ja monille kymmenen alkoholiannoksen (vastaa viinipulloa) tai 5-10 tupakan vaikutus voi olla erilainen”, Hydes totesi.
Sophia Lowes Cancer Research UK:sta kommentoi, että tupakointi on edelleen suurin syövän aiheuttaja, joten tupakan ja alkoholin vertaaminen voi olla hyödyllistä tietoisuuden lisäämiseksi vähemmän tunnetuista riskitekijöista, kuten alkoholista. Lowes sanoi, että tutkimus korostaa, että vähäisetkin määrät alkoholin nauttimista voivat lisätä syöpäriskiä.
”Tutkimus on selv – mitä vähemmän henkilö juo alkolia, sitä alhaisempi on syöpäriski. PIenet muutokset, kuten alkoholittomat päivät, voivat vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka paljon juot”, Lowes totesi The Independentille.
Hän muistutti, että tupakointi aiheuttaa kuitenkin enemmän syöpätapauksia kuin alkoholi ja jos tupakoit, on terveytesi kannalta paras ratkaisu lopettaa se kokonaan.
Voit tutustua tutkimukseen lisää täällä.
Lähde: The Independent
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos