Video: Mies jekutti työkavereitaan aprillipäivänä – donitsilaatikon sisältö ei vastannut odotuksia
Tämä on aprillipiloissa sieltä leppoisammasta päästä.
Aprillipäivä voi olla monen pahin painajainen; ainakin erikoisempiin uutisiin täytyy suhtautua hivenen varauksella, ystävien juttuja ei välttämättä kannata uskoa ja erilaisia jekkuja voi tulla vastaan pitkin päivää.
Yhdysvaltalainen Ryan Massfeller teki kuitenkin leppoisan aprillipilan työkavereilleen, mikä johti hauskan videon syntyyn sisältäen työkavereiden reaktioita.
Massfeller osti työpaikalleen laatikollisen donitseja, mutta pyysi mukaan myös toisen laatikon. Tyhjän laatikon kanteen hän kiinnitti lapun, jossa lukee ”April Fools” (vastaa Suomen aprillia-toteamusta), ja laittoi sisälle muun muassa porkkanoita ja herneitä sekä videokameran.
Hyväntuulinen pila otettiin työpaikalla huvittuneesti – ja joidenkin kohdalla hieman hämmentyneesti – vastaan. Massfellerin julkaisema video pilasta on saanut myös positiivisen vastaanoton.
”Tämä on mahtava pila. Nautin työkavereidesi vilpittömien reaktioiden näkemisestä. Kukaan ei loukkaantunut ja kaikkia huvitti”, YouTube-käyttäjä Eviktion kommentoi pilaa.
Katso video pilasta jutun yltä kuvaa klikkaamalla.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?