Video: Koira kaipasi viilennystä ja koetti täyttää pienen uima-altaansa
Puolen vuoden ikäinen labradorinnoutaja osoitti, että uima-altaan täyttö voi onnistua siltä itseltäänkin.
Maddie-koira totesi kaipaavansa hieman viilennystä ja ilmeisesti päätti, että pienen uima-altaan täyttäminen onnistuu siltä ihan itse. Charlie Ogardin julkaisemalla lyhyellä videolla labradorinnoutaja kiikuttaa avatun vesiletkun suussaan uima-altaaseensa. ”Maddie on hoksannut ensimmäisen kohdan: ota letku. Se ei vain hoksaa toista kohtaa; odota kärsivällisesti”, YouTube-käyttäjä Astamite on kommentoinut videota. Ogard on ilmeisesti saanut hieman negatiivisiakin kommentteja videonsa takia. ”Rauhoittukaa ihmiset. Tämä on vain söpö video koiranpennustani leikkimässä letkun kanssa. Se ei täyttänyt uima-allasta ja suljin vesiletkun videon jälkeen”, Ogard on kirjoittanut videon kuvaukseen. Katso video nokkelan koiran puuhista jutun yltä.LUE MYÖS:
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi