Valko- ja punaviinin rinnalle uusi vaihtoehto – nyt tulee sininen viini
Espanjassa on kehitelty sinisen värinen viini.
Jos valko- ja/tai punaviinin juominen on alkanut kyllästyttää eikä roseeviini maistu, on näiden rinnalle tulossa uusi vaihtoehto, joka varmasti erottuu viinien joukosta: sininen viini.Brittilehti Metro kertoo espanjalaisen Gikin esitelleen ensimmäisen sinisen viinin. Gikin väki toivoo, että sähäkän värinen viini olisi seuraava iso ilmiö alkoholista pitävien milleniaalien keskuudessa. Gikin kotisivujen mukaan valmistajatiimi koostuu parikymppisistä nuorista aikuisista, joilla ei ole aiempaa kokemusta viinin valmistamisesta. Viini on kehitelty yhteistyössä Baskimaan yliopiston ja Azti Tecnalian kanssa.
Metron mukaan Gik-viini valmistetaan käyttäen sekä punaisista että vihreistä viinirypäleistä, joita saadaan viinitarhoilta ympäri Espanjaa. Sininen väri sen sijaan on peräisin antosyaanista, joka on rypäleen kuoresta saatava pigmentti, ja sekaan laitetaan myös indigoa. Viinille on valittu sininen väri, koska se edustaa vaihtelevuutta ja muutosta sekä liikettä, innovaatiota ja äärettömyyttä. Gikin kotisivuilla kerrotaan viinin syntyneen hauskanpitoa varten, sekoittamaan hieman pakkaa ja katsomaan, mitä tapahtuu – uuden ja jonkin erilaisen luomiseksi. ”Miksi sininen väri, mietit. Miksi ei”, viinin sivuilla todetaan värivalinnasta.
Metron mukaan Gik-viini tulee saataville Britanniassa, Ranskassa, Alankomaissa ja Saksassa lähikuukausina ja hintaa yhdellä pullolla on noin 10 euroa. Voit tutustua viiniin lisää Gikin kotisivuilla. Lisää Nainen.comissa julkaistuja viini-artikkeleita löydät täältä.
Maistuisiko sinulle sininen viini? Kommentoi alla!
Lähde: MetroLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuusikymppiset: tämä on tärkein teko, jonka voit tehdä terveytesi eteen
- 7 merkkiä, jotka kertovat että suhde etenee liian kovaa vauhtia
- Laiskan naisen tunnistaa näistä 15 asiasta – tunnistatko itsesi?
- Tässä on suomalaisten suosikkiseksiasento – miehet ja naiset yllättävän yksimielisiä
- Näistä merkeistä tunnistat alkavan Alzheimerin taudin – varhainen vaihe voi hämätä
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- Ällöttävä fakta: 40 % pesee tämän vaatteen vain kerran vuodessa