Vaikeuksia keskittyä töissä? Saatat olla muita älykkäämpi
Fiksuilla voi olla muita enemmän vaikeuksia keskittyä töiden tekemiseen.
Jos olet harmitellut sitä, kuinka helposti keskittymisesi häiriintyy töissä, voi tämä tutkimus tuoda sinulle lohtua. Sen mukaan päivittäin keskittymisvaikeuksista kärsivät voivat olla työkavereitaan älykkäämpiä. Tutkimus väittää, että älykkäillä ihmisillä voi olla vaikeuksia keskittyä, koska heidän fiksuissa aivoissaan kulkee koko ajan mahtavia ideoita. Fiksuilla voi ollakin vaikeuksia laittaa etusijalle idea, johon keskittyä ensin. Psykiatri, tohtori Ned Hallowellin mukaan häiriötekijät voivat mahdollisesti johtaa siihen, että henkilö tuntee olonsa riittämättömäksi eikä pysty käsittelemään koko työmääräänsä. Hallowellin mukaan älykkäimmät voivat myös olla saavuttamatta omia odotuksiaan sekä sitä, mitä heidän pomonsa odottaa. ”Työnantajat etsivät koko ajan fiksuimpia saatavilla olevia ihmisiä, mutta vaikeudet kestää monia tehtäviä ja häiriötekijöitä työpaikalla vaikuttavat samalla tavalla fiksuihin ihmisiin kuin kaikkiin muihin, ellei jopa enemmän”, tutkimuksen julkaisseen Steelcasen varatoimitusjohtaja Bostjan Ljubic selitti Telegraphille. Ljubicin mukaan tavat tehdä töitä muuttuvat nopeammin kuin koskaan ennen ja aivot altistuvat stressi- ja häiriötekijöille, mikä voi johtaa ylikuormitukseen. ”Tilastot osoittavat, että työpaikan häiriötekijät ovat nousussa”, hän jatkoi. Telegraphin mukaan tutkimukseen osallistui 10 000 työntekijää 17 eri maasta. Tutkimuksessa selvisi myös, että lisääntynyt teknologian käyttö työpaikalla on tehnyt keskittymisestä vaikeampaa; keskiverto toimistotyöntekijän keskittyminen häiriintyykin aina kolmen minuutin välein. Lähde: TelegraphLUE MYÖS:
- Kutiseeko päänahka? Kokeile tätä ihotautilääkärin yllättävää neuvoa
- Tätä horoskooppimerkkisi todella kaipaa parisuhteelta – vastaus voi osua yllättävän lähelle
- Onko parisuhteenne kipinä sammunut? Nämä merkit voivat paljastaa karun totuuden
- Haluatko olla henkisesti vahvempi? Aloita näistä asioista
- Kodin yllättävä sähkösyöppö voi maksaa satoja euroja talvessa – tarkista tämä asetus ennen pakkasia
- Luteita voi saada muualtakin kuin hotellista – yksi helppo varotoimi voi säästää suurelta riesalta
- Miksi osa koirista on muita aggressiivisempia? Suomalaistutkimuksen tulos kääntää katseen omistajaan
- Vanhempien luona aikuinenkin voi muuttua kiukuttelevaksi teiniksi – tästä se johtuu
- Vanhempien tavallinen tapa voi lietsoa katkeruutta sisarusten välille – seuraukset voivat näkyä vielä aikuisena
- Vatsarasvasta tehtiin ikävä havainto – naisilla tulokset olivat erityisen huolestuttavia
- Vuokralla asuvan kannattaa olla nyt hereillä – laki muuttaa monta tuttua käytäntöä
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Mieti kahdesti, ennen kuin kosket näihin hotellihuoneessa – 7 yllättävän likaista paikkaa
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Tarkista kyntesi – tällainen muutos voi viitata maksan ongelmiin
- Sujauta laakerinlehti kengän sisään aamulla – syy saa ehkä sinutkin kokeilemaan
- Tämän peseminen pyykkikoneessa voi pahimmillaan rikkoa koko koneen