Tyttöystävä luuli miehen kosivan – katso video ilkikurisesta ystävänpäiväpilasta

Miljoonat ihmiset ovat katsoneet miehen tyttöystävälleen tekemän jäynän.
Ystävänpäivä voi monille pareille olla päivä, jolloin suhteessa otetaan uusi askel ja mennään kihloihin. Näin oli lähellä käydä myös Jenny Daviesille – tai niin hän ainakin alkuun luuli.
Kun Daviesin poikaystävä Brad Holmes polvistui hänen eteensä ystävänpäivänä, ei hän kuitenkaan saanut kuulla kysymystä, jonka oletti kuulevansa. 24-vuotias Holmes sen sijaan toteutti ilkikurisen pilan, jonka kuvasi videolle ja julkaisi sen Facebookissa, missä sitä on katsottu jo yli 10 miljoonaa kertaa.
Videon alussa kaikki vaikuttaa lupaavalta; Holmes piilottaa taskuunsa pienen rasian, nousee ylös kameran kanssa ja asettaa sen pöydälle kuvaamaan. Sitten hän pyytää tyttöystävänsä luokseen ja polvistuu.
”Tiedät tekeväsi minut maailman onnellisimmaksi. Minä tärisen, mutta rakastan sinua niin paljon, tiedäthän sen”, Holmes sanoo videolla.
”Haluan sinun tekevän minut maailman onnellisimmaksi mieheksi. Minulla kysymys esitettävänä”, hän jatkaa ja kaivaan pienen rasian esiin.
Rasiasta ei kuitenkaan paljastu sormusta, vaan teepussi. Sen jälkeen Holmes kysyy tyttöystävältään, voisiko hän keittää hänelle teetä.
22-vuotias Davies ei juuri ilahdu poikaystävänsä teosta, vaan ottaa rasian, nakkaa sen taakseen ja ryntää pois huoneesta kiroillen. Holmesin mukaan tyttöystävä kuitenkin leppyi.
”Minä matelin hieman ja näytin videon hänelle ja hän näki sen hauskan puolen”, Holmes kertoi.
Holmes paljasti myös saaneensa myöhemmin kaipaamansa kupillisen teetä.
”Häntä hieman ärsytti, mutta hän tietää, millainen olen”, mies sanoi.
Voit katsoa Holmesin ilkikurisen pilan alta:
So I popped the big question today..
Julkaissut Brad’s Dad 14. helmikuuta 2016
Lähde: Metro
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä