Tutkimus: Lapsen syntymäkuukausi voi lisätä allergian todennäköisyyttä

Eri vuodenaikoihin syntyneillä lapsilla riski erilaisiin allergioihin on suurempi.
Vuodenaika, jolloin lapsi syntyy, voi vaikuttaa lapsen todennäköisyyteen sairastua allergioihin myöhemmin elämän aikana, käy ilmi Allergy-journalissa julkaistusta tutkimuksesta.
Southamptonin yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, että syksyllä syntyneillä lapsilla on korkeampi riski sairastua ekseemaan, kun taas syksyllä ja talvella syntyneillä lapsilla astman kehittymisen riski on suurempi.
Tutkimuksessa tehtiin DNA-näytteille epigeneettiset kartoitukset. Näytteet oli saatu joukolta Wightsaarella syntyneitä ihmisiä.
Telegraphin mukaan tutkijoille ilmeni, että tietyt epigeneettiset merkit liittyivät syntymähetken vuodenaikaan ja olivat olemassa vielä 18 vuotta myöhemmin.
Tutkijat pystyivät yhdistämään syntymävuodenajan epigeneettiset merkit allergiasairauksiin. Allergia- ja hengitysteiden genetiikan professori John Hollowayn mukaan tulokset ovat mielenkiintoiset.
”Tiedämme syntymävuodenajan vaikuttavan ihmisiin läpi heidän elämänsä”, hän kertoi.
”Esimerkiksi yleensä syksyllä ja talvella syntyneillä on korkeampi riski allergiasairauksiin, kuten astmaan. Kuitenkin tähän mennessä emme tienneet, että vaikutus voi olla niin pitkäkestoinen”, Holloway jatkoi.
”Epigeneettiset merkit ovat kytköksissä DNA:han ja voivat vaikuttaa geeniekspressioon vuosien ajan, kenties seuraavaan sukupolveen”, professori totesi.
”Tutkimuksemme on yhdistänyt tietyt epigeneettiset merkit syntymävuodenaikaan ja allergiariskiin”, Holloway sanoi
Hän kuitenkin kertoi Telegraphille, etteivät tutkijat neuvo muuttamaan raskauden ajoittamista.
Tutkijoiden mukaan tarvitaan lisää tutkimuksia ymmärtääkseen, mikä eri vuodenajoissa vaikuttaa muuttuneeseen sairausriskiin ja vaikuttavatko tietyt eroavaisuudet vuodenajoissa, kuten lämpötila, auringonvalon määrä ja ruokavaliot, siihen.
Telegraphin mukaan tutkijat sanoivat, että syntymävuodenajalla voi olla monenlaisia vaikutteita, kuten pituuden ja eliniän suhteen.
Olemmekin aiemmin kertoneet, kuinka kesäkuukausina syntyneistä vauvoista kasvaa todennäköisemmin pidempiä ja terveempiä aikuisia sekä missä kuussa syntyvät terveimmät ihmiset.
Lähde: Telegraph
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Tarkista, onko mies tulisesti rakastunut juuri sinuun
- Älä tee näitä 5 yleistä mokaa, joita useimmat tuoreet vaimot tekevät
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias nainen
- Näiden 5 keinon avulla saat hänet rakastumaan itseesi vielä enemmän
- 7 varmaa tapaa olla pikkujoulujen huomiota herättävin nainen
- Nämä 10 ruokaa jokaisen yli kolmekymppisen pitäisi osata kokata
- 10 neuvoa, joiden avulla seksielämäsi pysyy hyvänä, kun olet täyttänyt 40 vuotta
- 20 nerokasta tapaa saada lisää energiaa, jos olet yli 40-vuotias
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä
- Voiko järjestää treffit, jos molemmat ovat flunssassa? – 5 ideaa flunssatreffeille
- Nämä 5 tekijää vaikuttavat siihen, kuinka kauan laihtuminen kestää
- Oletko keski-ikäinen? Syö näitä 3 ruokaa, ja saat lisää elinvuosia
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee muita naisia
- 23 asiaa, jotka naisten tulisi tietää miehistä (mutta eivät tiedä)
- Näin saat miehen tekemään kotitöitä – 5 salaista vinkkiä
- Jos käytät puhelintasi näillä 8 tavalla, olet ahdistunut
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä
- Monen miehen käytös muuttuu, kun on oltu sänkyhommissa – 8 mahdollista syytä heidän käytökselleen
- 20 nerokasta tapaa saada lisää energiaa, jos olet yli 40-vuotias
- Nämä 13 asiaa tekevät sinusta viehättävämmän, vaikka heti – on tieteellisesti todistettuja