Tipaton tammikuu tekee hyvää myös unelle ja palautumiselle – viisi hyötyä
Hyvät yöunet ja palautuminen on tärkeää hyvinvoinnin kannalta.
Joulukuun juhlien jälkeen moni aloittaa uuden vuoden pitämällä tipattoman tammikuun ja laittaa alkoholin juomisen tauolle. Tipattoman pitämisellä on omat terveyshyötynsä, minkä lisäksi siitä on hyötyä myös nukkummisen ja palautumisen kannalta.
Päihdelääketieteen ylilääkäri Harri Seppälä Terveystalosta on kertonut, miten alkoholi ja uni liittyvät yhteen ja millaisia hyötyjä sillä on, jos pitää tipattoman.
Alkoholi rikkoo unen rakenteen
Seppälän mukaan alkoholi nostaa elimistön stressitasoa, minkä huomaa esimerkiksi sykkeen nousuna tai syvän unen vähäisenä määränä.
”Erilaiset nukkuessa käytettävät älylaitteet, kuten kellot ja sormukset, havainnollistavat suuntaa-antavasti, kuinka unen rakenne muuttuu alkoholin nauttimisen jälkeen”, hän toteaa Terveystalon tiedotteessa.
”Kun elimistö käy kierroksilla alkoholin tai sen aiheuttamien vieroitusoireiden vuoksi, uni voi olla hyvin pinnallista ja syvän unen määrä vähenee”, Seppälä lisää.
Yksikin annos alkoholia voi heikentää unta
Ylilääkäri kertoo, että jo yhdellä annoksella alkoholia voi olla heikentävä vaikutus uneen. Seppälän mukaan tämä riippuu fysiologisista tekijöistä, kuten vartalon koosta ja aivojen herkkyydestä alkoholin vaikutukselle.
”Vaikka vähäinen määrä alkoholia ei aiheuttaisi muita haittoja, vaikutuksen saattaa huomata unen laadussa ja palautumisessa”, hän selittää.
Unesta tulee tasaisemmin laadukasta ilman säännöllistä alkoholin käyttöä
Seppälä muistuttaa, että nautittu alkoholi voi vaikuttaa uneen saman yön lisäksi vielä seuraavanakin yönä.
”Lisäksi kannattaa huomioida, että jos alkoholin käyttö on säännöllistä ja runsaanpuoleista, unen rakenne tuhoutuu koko ajan enemmän”, hän kertoo.
”Rakenne alkaa onneksi korjaantua automaattisesti, kun alkoholin käyttö loppuu esimerkiksi tipattoman tammikuun aikana”, Seppälä jatkaa.
Huomaat, että et tarvitse alkoholia nukahtamisen avuksi
Ylilääkärin mukaan yömyssy iltaisin saattaa auttaa joitakin ihmisiä nukahtamaan nopeammin alkoholin aiheuttaman rentoutumisen tunteen myötä. Nukkumisessa tärkeintä ei kuitenkaan ole nukahtamisen nopeus tai unen pituus, vaan merkittävää on unen laatu.
”Jos on tottunut käyttämään alkoholia unen saamiseen, voi elimistöllä kestää hetki tottua uudenlaiseen iltarutiiniin ilman alkoholia. Tipaton tammikuu onkin oiva tilaisuus huomata, että myös ilman alkoholia nukahtaa”, Seppälä sanoo.
Palautuminen on parempaa ja jaksat enemmän
Seppälän mukaan monella on paljon stressiä ja kuormitusta, mikä saattaa lisätä alkoholin käyttöä rentoutumistarkoitukseen.
”Alkoholin käytön lisääntyessä unenlaatu kuitenkin heikkenee, palautuminen ei ole optimaalista ja stressi voi jopa kasvaa entisestään”, hän kertoo Terveystalon tiedotteessa.
Seppälä muistuttaa, että alkoholi ei ole pidemmän päälle toimiva työkalu stressin tai ahdistuksen hallintaan.
”Tipaton tammikuu on hyvä testi jokaiselle siihen, aiheuttaako ilman alkoholia oleminen vaikeuksia. Lisäksi se on hyvä tapa huomata, kuinka paljon enemmän energiaa ja jaksamista on, kun nukkuminen ja palautuminen ovat kohdillaan”, hän sanoo.
Kerroimme aiemmin vinkkejä tipattoman viettoon ja voit lukea niitä täältä. Tipattoman tammikuun pitäminen ei kuitenkaan koske vettä, jota elimistö tarvitsee myös talviaikaan – lue lisää aiheesta täällä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tällaiset oireet helteellä ovat vakava hälytysmerkki – soita heti hätänumeroon
- Nämä mokat voivat pilata koko festariviikonlopun – kokenut kävijä osaa varautua
- Tienaatko enemmän vai vähemmän kuin keskivertosuomalainen? Katso vertailu
- Lääkäri varoittaa: tämä virhe voi pahentaa hyttysenpiston kutinaa
- Kuinka paljon liikuntaa tarvitaan? Tuore tutkimus antaa lohdullisen vastauksen
- Omat juomat festareille? Suomalaiset kertovat luovimmat virityksensä
- Milloin punkin puremasta pitää huolestua? Tarkista nämä merkit
- Miksi jäätelö aiheuttaa joskus päänsärkyä? Selitys on yllättävän yksinkertainen
- Moni tuntee olonsa vanhaksi jo ensimmäisen kohdan kohdalla – kuulostaako tutulta?
- Lääkäri kertoo, milloin kahden särkylääkkeen yhdistelmä kannattaa
- Outo oire silmissä voi kertoa aivoinfarktista – lääkäriin pitää hakeutua heti
- Yleinen lääke voi antaa positiivisen tuloksen huumetestissä
- Haluatko eroon jalkapohjien kovettumista? Kaada nämä vatiin ja liota 20 minuuttia
- Naiset luulevat miesten pitävän näitä asioita seksikkäinä – todellisuus on toinen
- Jos vastaat näihin 6 kysymykseen kyllä, olet löytänyt sielunkumppanisi
- 10 merkkiä, jotka paljastavat, että elät toksisessa parisuhteessa
- Terveen parisuhteen 5 peruspilaria – löytyvätkö nämä teiltä?
- Löytyykö sinunkin laatikostasi näitä? Harva muistaa koskaan ostaneensa niitä
- Asia, jossa et onnistu huijaamaan hammaslääkäriä – “sen näkee kyllä”
- Naiset listasivat 8 asiaa, joihin toivoisivat miehen kiinnittävän enemmän huomiota seksissä