Tipaton tammikuu ei koske vettä – elimistö tarvitsee vettä myös talviaikaan
Nesteentarve ei vähene talviaikaan, mutta janontunnetta voi kolealla kelillä olla vaikeampi tunnistaa.
Vuodenvaihteessa moni panostaa tervellisiin elämäntapoihin liikkumalla enemmän, syömällä terveellisemmin ja jättämällä alkoholin pois tipattoman tammikuun hengessä. Tipattoman tammikuun nimissä ei kuitenkaan kannata laiminlyödä vedenjuontia, vaan vesipullosta on hyvä ottaa huikkaa talvella siinä missä kesälläkin.
”Talvella elimistöstä haihtuu nestettä eri syistä kuin kesällä. Paksut vaatteet lisäävät helposti hikoilua, kylmällä säällä nestettä haihtuu eniten kasvojen ja hengityksen kautta. Sisätiloissa koneellinen ilmanvaihto lisää nesteen haihtumista ja elimistön kuivumista. Talviaikaan elimistön nesteentarve ei vähene, mutta janontunne voi tulla viiveellä”, ravitsemusterapeutti Kirsi Englund Terveystalosta sanoo.
Kylmyys voi myös johtaa elimistöä harhaan supistamalla ääreisverisuonia käsissä ja jaloissa: kun veri pakkautuu kehossa tiiviimmin, kroppa arvioi nestemäärän yläkanttiin ja vaientaa janontunnetta entisestään.
Terveystalo kertoo tiedotteessa, että urheillessa vettä kannattaa juoda puolisen litraa tunnissa treenin intensiteetistä riippuen. Poskia nipistelevällä hiihtolenkillä jano ei välttämättä yllätä yhtä herkästi kuin hikisellä kesälenkillä, joten juominen pitää ottaa tietoiseksi tavaksi.
”Yli tunnin kestävissä suorituksissa vesipullo on hyvä pitää mukana. Olisi myös hyvä tankata vettä jo muutamaa tuntia ennen urheilua, se vähentää nestehukan riskiä”, Englund neuvoo.
Elimistö tarvitsee vettä
Vettä tarvitaan elimistössä ennen kaikkea lämmönsäätelyssä, ravintoaineiden kuljettamisessa ja aineenvaihduntatuotteiden kuljettamisessa elimistöstä pois. Toisin kuin usein luullaan, vesi itsessään ei kuitenkaan vilkastuta aineenvaihduntaa, eikä sitä siis kannata litkiä ylenpalttisesti laihtumisen toivossa.
”Energiankulutukseen vaikuttavat pääasiassa lihasmassan määrä ja valvetila. Siitä voi kuitenkin olla pientä hyötyä painonpudotuksessa, sillä runsas vedenjuonti täyttää vatsaa ja voi hillitä näläntunnetta”, Englund kertoo tiedotteessa.
”Liiallisuuksiin ei kuitenkaan pidä mennä. Liika juominen laimentaa kehon elektrolyyttejä liikaa, jolloin seurauksena voi pahimmillaan olla hengenvaarallinen hyponatremia, ravitsemusterapeutti muistuttaa.
Vettä olisi hyvä juoda pieniä määriä pitkin päivää, sillä kerralla kulautetusta suuresta määrästä imeytyy vain osa. Eli koko päivän juomattomuutta ei siis voi paikata valtavalla kerta-annoksella illalla.
Nestehukka voi tuntua kireytenä, uupumuksena ja suorituskyvyn laskuna, joten vesipullon mukana pitäminen tai hanalla pistäytyminen muutaman kerran työpäivän aikana on hyvä ja helppo tapa pitää olo virkeänä.
Päivässä pari litraa nesteitä
Terveystalon mukaan ummetus on tyypillistä tammikuussa, koska lomaherkutteluissa ruisleivät ja -puurot unohtuvat lautasilta, joten vedenjuonti on hyvä palautella arkirutiineihin myös vatsan hyvinvoinnin vuoksi. Jos vatsa ei toimi, kannattaa turvata kuidunsaanti kasviksilla, marjoilla ja siemenillä sekä voidella suolisto vedellä.
Vettä pitäisi juoda talvella samoilla säännöillä kuin muulloinkin. Päivässä on hyvä nauttia nesteitä pari litraa: puolitoista litraa juoden, ja loput tulee yleensä ravinnon mukana.
Tarve on sama miehille ja naisille ikään katsomatta. Terveystalon mukaan ikääntyessä janontunne heikkenee, mutta nesteentarve pysyy ennallaan.
Pienillä lapsilla nesteentarve on iästä ja koosta riippuen 5 dl–1,5 l vuorokaudessa.
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Tuntuuko, että työ vie kaikki voimasi? Syy ei välttämättä ole edes työssä
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- 10 asiaa, jotka jokaisen tyttären olisi hyvä kuulla isältään
- Tätä tuttua maustetta suomalaiset hamstraavat nyt – terveyshyötyjen lista on melkoinen
- Vasta vauvan saatuasi ymmärrät nämä 20 asiaa
- Miksi huonosta suhteesta ei vain lähdetä? Tämä on asia, jota ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää
- Moni tekee tämän joka yö tietämättä mahdollisesta terveysriskistä
- 15 merkkiä, että laihdutuksesi toimii – vaikka vaaka väittää muuta
- Jos sivuutat nämä merkit, saatat pian olla burnoutin partaalla
- Oletko löytänyt aidon rakkauden? Jos nämä asiat puuttuvat, kannattaa miettiä kahdesti
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Näitä asioita mies tarkkailee seksin aikana – huomio kiinnittyy aivan muuhun kuin luulet
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Näistä 3 asiasta voi tunnistaa alkoholiongelman – ex-alkoholisti ja päihdeterapeutti kertoo
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- Jos haluat pitää rinnat terhakkaina, vältä näitä 5 tapaa
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?