Tiesitkö, että myös alapääsi voi olla masentunut? – näin saat sen selville
Vaginakin voi olla masentunut ja sen saa selville, kun tietää miten se ilmenee.
Siitä lähtien, kun Sinkkuelämää -sarjan Charlotte ilmoitti, että hänellä oli masentunut vagina, on termi ollut suosittu ja saanut monet naiset miettimään, voiko niin oikeasti tapahtua. Kyllä voi ja oikea termi sille on vulvodynia.
Nämä ovat masentuneen vulvan oireet
Kun vulva kärsii masennuksesta, on kyse vulvodyniasta. Se aiheuttaa alapäähän kroonista kipua, polttelua ja herkkyyttä. Tätä epämukavuutta voi kestää viikkoja tai kuukausia ja se voi kadota yhtä nopeasti kuin se saapuikin.
Vulvodynian oireet voivat olla samoja kuin joissakin taudeissa, joten on suositeltavaa käydä lääkärissä, jos kärsii joistakin oireista, joita myös vulvan masennus aiheuttaa. Sellaisia oireita ovat esimerkiksi:
– polttelu
– pistely
– kivulias yhdyntä
– paikkojen arkuus
– kutina
– sykkivä tunne
Kivut voivat myös olla välillä pois tai olla aaltoilevia. Ne voivat tuntua vain jossakin kohti vulvaa tai kaikkialla alapäässä. Syytä sille, miksi vulvodynia voi iskeä, ei tiedetä tarkkaan. Se voi liittyä mm. allergioihin, tulehduksiin tai vulvan liialliseen ärsytykseen tai sitä ympäröivien hermojen vaurioihin.
Vulvodyniaa voi yrittää ehkäistä tai hoitaa esimerkiksi:
– käyttämällä hajustamatonta, pehmeää, valkoista wc-paperia.
– käyttämällä herkälle iholle tarkoitettua pyykinpesuainetta ja välttämällä käyttämästä huuhteluainetta alusvaatteissa.
– välttämällä hajustettuja saippuoita tai voiteita.
– käyttämällä 100 % puuvillasta tai bambusta valmistettuja alusvaatteita, tamponeja ja pehmusteita.
– välttämällä kuumaa kylpyä sekä liiallisen kloorimäärän pääsyä alapäähän.
– pesemällä vulva viileällä, puhtaalla vedellä seksin ja virtsaamisen jälkeen.
– käyttämällä väljiä housuja ja hameita ja pitämällä vulvan puhtaana ja kuivana.
Vulvodynia ei ole sukupuolitauti eikä se ole tarttuva.
Lähde: Stay at Home Mum
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää