Tämäntyyppisen veden juominen lisää Parkinsonin taudin riskiä – tutkimuksetkin ovat sen todistaneet
Riittävä vedenjuonti on erittäin tärkeää, jotta pysytään terveinä.
Tietynlaisen veden juominen kuitenkin lisää Parkinsonin taudin riskiä jopa kolminkertaisesti. Parkinsonin tauti aiheuttaa monenlaisia oireita, kuten vapinaa, jäykkyyttä ja ongelmia motorisissa kyvyissä, jolloin kävely ja puhuminen vaikeutuvat ja tasapaino heikkenee.
Nyt on tehty tutkimus, jossa on saatu selville, että tietynlainen vesi lisää tämän taudin riskiä. Tutkimuksessa tarkasteltiin 700 ihmisen sairauskertomuksia ja henkilökohtaisia historiatietoja. Niistä selvisi jotain, joka liittyi veden juomiseen eli tietynlaisen veden.
Ne tutkimuksessa mukana olleet, jotka olivat sairastuneet Parkinsonin tautiin, olivat juoneet kaivovettä keskimäärin 4,3 vuotta pidempään kuin ne, joille ei tauti ollut iskenyt. Tutkimuksessa mukana olleiden kaivovedessä voi olla metalleja, torjunta-aineita, rikkakasvien torjunta-aineita ja muita epäpuhtauksia. Kyseessä olivat Kalifornian alueella maatiloilla asuvat ihmiset.
Jos juo kaivovettä, on sen laatua varmasti muutenkin syytä tutkituttaa säännöllisesti kuin vain Parkinsonin taudin varalta.
Lähde: Bestlife
LUE MYÖS:
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 8 merkkiä siitä, että suhteellanne on hyvät edellytykset kestää läpi elämän