Tämän maan naiset teeskentelevät orgasmin todennäköisimmin

Tästä Euroopan maasta löytyvät naiset, joilla on eniten vaikeuksia laueta.
Kansainvälistä orgasmipäivää vietettiin 18. joulukuuta ja sen kunniaksi ranskalaiset selvittivät kyselyllä muun muassa sen, minkä maan naiset teeskentelevät todennäköisemmin orgasmin ja mitä tapoja naiset suosivat lauetakseen.
The Localin mukaan ranskalaisnaisilla on eniten vaikeuksia saada orgasmi seksin aikana, sillä 49 prosenttia ranskalaisnaisista kertoi sen olevan haastavaa lähes säännöllisesti, kun taas samaa sanoi 46 prosenttia kanadalais- ja italialaisnaisista. Vähiten vaikeuksia oli hollantilaisnaisilla (28 %).
Ranskalaiset naiset saivat kärkipaikan myös eniten orgasmeja teeskentelevien kohdalla. 31 prosenttia ranskalaisnaisista kertoi säännöllisesti teeskentelevänsä orgasmin nykyisen kumppaninsa kanssa, yhdysvaltalaiset naiset olivat toisena 29 prosentilla ja italialaiset ja brittinaiset kolmantena 25 prosentilla.
Kyselyllä selvitettiin myös, kuinka helposti naiset laukeavat eri tavoin. Itsetyydytys oli kyselyn mukaan toimivin tapa (80%) vain yhden prosentin erolla yhdyntään yhdessä klitoriksen stimuloinnin kanssa; vähiten kannatusta taas sai anaaliseksi (36%).
Kyselyyn osallistui 8 000 naista Alankomaista, Espanjasta, Iso-Britanniasta, Italiasta, Kanadasta, Ranskasta, Saksasta ja Yhdysvalloista. Kysely toteutettiin marraskuun alussa.
Voit lukea lisää sen tuloksista ja katsoa pari havainnollistavaa kaaviota täältä.
Lähde: The Local
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- Äiti, tunnetko jatkuvaa syyllisyyttä? Näin voit helpottaa oloasi
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa