Tämä pieni teko ennen yöunia voi pelastaa sinut monilta vaivoilta
Hyvät yöunet ovat terveyden kannalta erittäin tärkeää.
Se mitä tapahtuu yöunien aikana, voi jopa lisätä erilaisten sairauksien todennäköisyyttä. Siksi kannattaa ennen nukahtamista tehdä tämä yksi asia, jotta et ainakaan sen jättämättä tekemisen takia altistuisi nukkuessasi sydänsairauksille ja diabetekselle.
Tämä ei ole mikään iso tehtävä, vaan pelkästään se, että suljet makuuhuoneesi verhot yöksi ja huolehdit, että valoa ei tule mistään muustakaan lähteestä. Northwestern yliopiston tutkijat ovat havainneet, että pienikin valolle altistuminen nukkuessa lisää sydänsairauksien ja diabeteksen riskiä.
Jos makuuhuoneessa on nukkuessa valoa ihan vähänkin, syke nousee eikä voi levätä kunnolla. Se voi vahingoittaa sydämen ja verisuonien toimintaa sekä lisätä insuliinin tarvetta seuraavana aamuna. Siihen ei välttämättä tarvita kuin yksi yö, joka voi jo heikentää glukoosin sekä sydän- ja verisuonijärjestelmän säätelyä.
Myös aivot tuntevat valon, kun nukkuu. Silloin keho ei toimi yön aikana siten kuin olisi tarkoitus. Siksi makuuhuoneesta on hyvä tehdä mahdollisimman pimeä siksi aikaa, kun nukkuu yönunia.
Lähde: Study Finds
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miksi lentotila on yhä pakollinen? Taustalla ei ole niinkään onnettomuusriski
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Jokaisen pitäisi pyytää vierailtaan tätä yhtä palvelusta edes kerran vuodessa – itse et todennäköisesti huomaa samaa asiaa
- Moni syyttää hellettä, vaikka todellinen syy huonoihin yöuniin voi olla aivan toinen
- Kokeile tätä niksiä kainaloiden hikitahroihin – toimii kesät talvet
- 5 syytä, miksi punaviiniä pidetään muita alkoholijuomia terveellisempänä
- Raskaus tuo mukanaan myös yllättäviä etuja – tässä niistä kuusi
- Kannattaako seksiä harrastaa ensitreffeillä? Yksi perustelu saa monet muuttamaan mielensä
- Mitä miehet oikeasti arvostavat naisessa? Listalta puuttuu se, mitä moni pitää tärkeimpänä
- Jokaisen lomalaisen muistilista – älä tee tätä virhettä, jos haluat palautua
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen