Tämä on sinussa parasta – tähtimerkkisi paljastaa sen

Jokainen tarvitsee joskus muistutuksen siitä, mikä itsessä on parasta. Sen voi kertoa esimerkiksi ystävä tai puoliso.
Joskus voi tuntua hyvältä, jos kukaan läheinen ei ole kertomassa, mikä itsessä on parasta, vaan sen kertoo joku muu. Sen muun ei tarvitse olla ihminen, vaan se voi selvitä ihan vain oman horoskooppimerkin avulla. Sellaisena päivänä, jolloin ei ole hyvällä päällä tai mieli on maassa, kannattaa katsoa mikä on oma rakastettava piirre, joka voi tehdä iloisemmaksi. Se selviää katsomalla se näistä alla olevista oman horoskoopin kohdalta.
Katso oman tähtimerkkisi kohdalta, mikä voisi olla jokin sinussa oleva rakastettava piirre
Oinas (21. maaliskuuta – 19. huhtikuuta)
Oinasta rakastetaan, koska he ovat erittäin huolehtivaisia ja uskollisia.
Härkä (20. huhtikuuta – 20. toukokuuta)
Härät ovat erittäin rakastettavia siksi, että heillä on rakastavainen luonne ja ihania tapoja osoittaa rakkautensa.
Kaksoset (21. toukokuuta – 20. kesäkuuta)
Kaksosissa on paljon rakastettavia asioita, mutta yksi ominaisuus erottuu niistä muita enemmän. Se on se kuinka hämmästyttävän älykkäitä he ovat ja kuinka heidän älykkyytensä takia heidän kanssaan saa aikaiseksi kiehtovia keskusteluja.
Rapu (21. kesäkuuta – 22. heinäkuuta)
Ravut ovat ihanan intuitiivisia ja herkkiä. He tietävät tarkalleen mitä toinen tarvitsee ja voi siksi auttaa toista, kun toinen on esimerkiksi surullinen tai vihainen.
Leijona (23. heinäkuuta – 22. elokuuta)
Leijonat ovat anteliaita, joka ei liity vain upeiden lahjojen antamiseen, vaan heidän seurassaan tuntuu, kuin olisi jonkin maagiseen olennon kanssa. He kuuntelevat tarkasti mitä sanottavaa toisella on.
Neitsyt (23. elokuuta – 22. syyskuuta)
Neitsyet tietävät, että mitä enemmän he oppivat, sitä enemmän heillä on vielä opittavaa. He ovat nöyriä tietämyksestään, joka vain lisää heidän haluaan oppia lisää. Tuon takia he voivat auttaa toista melkein kaikissa asioissa, eivätkä siltikään ota siitä itse kunniaa.
Vaaka (23. syyskuuta – 22. lokakuuta)
Jokainen tietää, että Vaaka on rakastettava. Tuon tiedon pitäisi riittää, mutta voihan tuota avata vähän lisääkin. Vaa’at ovat kaikille ystävällisiä ja he ovat myös oikeudenmukaisia. He pitävät siitä, että saavat olla ihmisten lähellä ja siitä, että heidän lähellään halutaan olla.
Skorpioni (23. lokakuuta – 21. marraskuuta)
Skorpioneja on helppoa rakastaa sen takia, että heiltä löytyy intohimoa lähes kaikkeen. Heidän intensiivistä tapaansa keskittyä kaikkeen mahdolliseen voivat muut vain ihailla.
Jousimies (22. marraskuuta – 21. joulukuuta)
Jousimiehet ovat aina optimistisia. Heillä on uskomaton kyky nähdä valoisa puoli lähes kaikista tilanteista. Aurinko paistaa myös huomenna ja Jousimies auttaa sinua näkemään sen kirkkauden.
Kauris (22. joulukuuta – 19. tammikuuta)
On vaikea uskoa, että käytännölliset ja ahkerat ihmiset olisivat hauskoja, mutta Kauriit ovat sitä. Heidän rakastettavin piirre on heidän mahtavan hyvä huumorintajunsa ja se, kuinka he voivat saada sinut nauramaan, kun tarvitset sitä eniten. Heillä on ehkä vähän outo huumorintaju, mutta sen takia heidän huumorinsa on myös tarttuvaa.
Vesimies (20. tammikuuta – 18. helmikuuta)
Kaikki rakastavat Vesimiehissä sitä, kuinka heistä ainutlaatuisuus tekee elämästä parempaa. He eivät halua olla samanlaisia kuin kaikki muut ihmiset ja arvostavat sitä, jos muutkaan eivät ole sitä. Vesimiehen seurassa ei tarvitse teeskennellä olevansa joku muu kuin mikä oikeasti olet.
Kalat (19. helmikuuta – 20. maaliskuuta)
On mahdotonta olla rakastamatta sitä, kuinka myötätuntoisia Kalat ovat. He auttavat eläimiä ja ihmisiä heti, jos he näkevät heidän olevan avuntarpeessa. He ovat käytettävissäsi aina, kun heitä tarvitset. Heidän seurassaan ei ole pakko puhua, vaan voit tuntea olosi heidän kanssaan mukavaksi ihan vain hiljaa rauhoittumalla.
Lähde: Yourtango
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!