Tämä on juhannuspöydän ykkösherkku – ruokatrendit vaikuttavat valintoihin
Vakiosuosikki pitää pintansa juhannuspöydässä, mutta myös uudet herkut nostavat suosiotaan.
Juhannuksena herkutellaan hyvän ruoan parissa ja usein myös grillikausi avataan viimeistään juhannusviikonloppuna. Juhannuspöydässä on kuitenkin yksi ykkösherkku: suomalainen varhaisperuna.
K-ryhmän mukaan peruna ei muuna vuodenaikana yllä myydyimpien tuotteiden listoille, mutta kesällä varhaisperuna nousee 20 myydyimmän tuotteen joukkoon. Suomalaista varhaisperunaa myydäänkin pelkästään kesäkuussa K-ruokakaupoista yli 1,5 miljoonaa kiloa.
Varhaisperunan lisäksi juhannuksena on saatavilla muitakin satokauden kesäherkkuja, kuten avomaan kasviksia ja mansikoita. Lisäksi suosiotaan kasvattavat myös grilliin sopivat tuotteet.
K-ryhmän mukaan suomalaiset grillaavat monipuolisesti ja se näkyy monessa tuoteryhmässä. Suosikkeja grilliin ovat kasvisten ohella esimerkiksi rasvaisemmat ja luulliset lihat, kala sekä erilaiset makkarat – mukaan luettuna kana- ja kasvigrillimakkarat.
Juhannusviikonlopuksi luvattu lämmin sää vaikuttaa todennäköisesti erilaisten juomien, erityisesti kivennäisvesien ja alkoholittomien oluiden, sekä jäätelöiden kysyntään. K-ryhmän mukaan juhannuksen valintoihin vaikuttavat muun muassa nämä ruokatrendit ja hittituotteet:
- Suomalaisten kokkausintoilu ei ole laantunut: Pizzabuumi jatkuu kesälläkin! Suosio näkyy etenkin pizzapohjien (+48 %) pizzajauhojen (+ 70 %) myynninkehityksessä.
- Lihankulutus muutoksessa: Yhä useamman grillissä kanaa. Kanan lihasta tehdyt grillimakkarat (+42%) ja kasvisgrillimakkarat (+303 %) kasvattavat suosiotaan.
- Hedelmien ja vihannesten käyttö on monipuolista: Erityisesti juhannuksena suositaan varhaiskaalia, joka sopii hyvin myös grillattavaksi. Tämän kesän hittituotteiksi ennustetaan esimerkiksi kirsikoita (+23%).
- Juustojen suosio jo pidemmän aikaa kasvussa: Esimerkiksi mozzarella (+21%) ja salaattijuustot (16 %), ovat kesäaterioiden suosikkituotteita.
- Helpot kesäruoat ruoan tasosta tinkimättä: esim. kypsät lihat sekä kala- ja äyriäisvartaat sekä naudan erikoisleikkuut. Esimerkiksi äyriäisten suosio on kasvanut viimeisen vuoden aikana 16 %.
- Alkoholittomien suosio kasvussa: alkoholittomien oluiden (+57 %) rinnalla kiinnostavat yhä enemmän myös alkoholittomat siiderit ja lonkerot.
Lähiruoan kiinnostus nousussa
K-ryhmän päivittäistavaratoimialan tavarakaupan johtaja Harri Hovin mukaan juhannusruokailussa näkyy samat trendit kuin mitä on muutenkin havaittu.
”Ruoanlaittobuumi näkyy juhannuksenakin, vaikka toisaalta haetaan nopeasti valmistuvia vaihtoehtoja. Kotimaan matkailu lisää tänä kesänä arviomme mukaan kiinnostusta erityisesti lähiruokaa kohtaan. Paikalliset tuotteet tulevat olemaan monen ostoskorin ykköstuotteita juhannuksenakin”, hän kertoo.
”Juhannus on ensimmäisiä juhlia pitkään aikaan, jolloin esimerkiksi sukulaisia voidaan kutsua vähän vapaammin kylään, joten se näkyy varmasti ostoskoreissa”, Hovi arvelee.
Ruokaostosten lisäksi juhannukseen valmistaudutaan kattausta uusimalla. K-ryhmän mukaan perinteiseen kattaukseen yhdistetään rohkeasti mukaan uudenlaisia kuoseja.
Lisäksi kesällä 2021 korostuu erityisesti se, että kattausta jatketaan ulkotiloissa hankkimalla jokin astia, piknik-viltti ja tarjotin samassa kuosissa. Juhannukseksi moni ostaa myös kertakäyttöastioita, mutta tänä vuonna yhä useampi valitsee kertakäyttöastioiden sijaan esimerkiksi kestoaterimia, jotka kestävät useampia käyttökertoja ja pesua.
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- 4 merkkiä, jotka paljastavat heti, ettei joku pidä sinusta
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Mitä vaatteidesi väri kertoo sinusta? Näitä asioita eri värit symboloivat
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan