Taaperot eivät malttaneet nukkua yöllä – valvontakamera ikuisti huvittavat puuhastelut

Parivuotiaat pojat eivät malttaneet pysyä sängyissään, vaan keksivät hauskempaa tekemistä keskellä yötä.
Pienet lapset tarvitsevat asiantuntijan mukaan keskimäärin yli kymmenen tuntia unta päivässä (lue ihmisten unen tarpeesta julkaistu artikkeli täällä), mutta 2-vuotiaat kaksospojat Andrew ja Ryan Balkin keksivät omasta mielestään paljon parempaa tekemistä yön ajalle kuin nukkuminen.
Kodin valvontakamera tallensi poikien yölliset metkut, jotka on julkaistu nopeutettuna videona FOX 46 Charlotte -kanavan Facebook-sivulla. Video näyttää, kuinka pojat kiipeävät pois sängyistään ja pyörivät pitkin lattioita ja pinoavat tyynyjä ympäri huonetta, pitäen välillä taukoja sohvalla ennen hauskanpidon jatkamista.
Hyvän tovin rauhassa leikkittyään poikien Jonathan-isä käy keskyttämässä taaperoiden yöpuuhat, laittaa heidät takaisin sänkyihinsä ja tyynyt paikoilleen. Isän poistuttua parivuotiaat ovat kuitenkin heti uudestaan samojen metkujen parissa.
Jälleen aikansa saatuaan touhuta rauhassa, isä palaa takaisin huoneeseen – tällä kertaa Susana-äiti on mukana. Äidin järjestellessä huonetta kuntoon isä puhuttelee takaisin sänkyihinsä siirrettyjä poikia, mutta ei saanut heitä vakuutettua yöunien tärkeydestä: vanhempien poistuttua kaksoset makoilevat hetken aloillaan, kunnes jälleen kiipeävät pois sängyistään.
Tällä kertaa pojat siirtyvät vain istumaan huoneessa olevalle sohvalle pitämään omaa juttutuokiotaan ennen kuin lopulta kiipeävät itse viimein omiin sänkyihin nukkumaan.
Valvontakameran tallenteesta on tullut todella suosiottu ja sitä on katsottu yli 60 miljoonaa kertaa. Voit katsoa parivuotiaiden taaperoiden yöllisistä metkuista julkaistun videon alta.
Toddler PartyHILARIOUS! 2-year-old twins Andrew and Ryan apparently don’t know the meaning of ’bedtime’. The youngsters were caught on camera escaping from their cribs!
Read more about their shenanigans: bit.ly/2mVjbME
Video courtesy: Proud parents Susana and Jonathan
Julkaissut FOX 46 Charlotte 17. maaliskuuta 2017
Jos video ei näy, löydät sen täältä.
Lähde: FOX 46 Charlotte
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?